maanantai 7. tammikuuta 2013

Olimme konsertissa

Olin virallisessa lipunmyyntitehtävässä SenioriKulkusten loppiaskonsertissa Joulu oli taas... eilen Raatihuoneella.

Olipa se mielenkiintoinen tehtävä ;-) Onneksi Katariina oli apuna, muuten olisi kyllä mennyt laskut sekaisin. Konsertti oli nimittäin loppuunmyyty ja lipunmyyntipisteen ympärille kerääntyi aika iso joukko lippuja halajavia kuulijoita. Meinasi siinä muutamalta rouvalta pinnakin palaa...

Onneksi saatiin järjestymään niin, että sisällä päässeet liputtomat/lippujavaraamattomat kuulijat otettiin kuitenkin mukaan. Ulkona, kertoi ovella vahtinut vahtimestari, oli käynyt 30-40 kuulijaa Enpä ole ennen henk.koht. myynyt ei oota. Olen kyllä katsellut Martin seurakuntasalista kuinka pitkä jono kiemurteli Martinkirkon ovea kohti kirkon portailla ensimmäisen Johannespassion aikoihin. Kirkko oli niin täynnä kuin sai ja silloin jouduttiin myymän ei ootakin.

Toivotaan kaikki että ne kuulijat jotka eivät eilen päässeet mukaan tulevat sunnuntaina Akatemiatalolle.

Konsertti oli oikein mukava ja lämminhenkinen. Turunkielinen Tiernapoika esitys heti aluksi oli oikein naurattavainen.

Kuoro esiintyi naisissa ja miehissä ja sekä Arjan että varajohtaja Merja Heinosen johdolla, kun Arja säesti kuoroa pianolla. Ja Arjakin lauloi yhden kappaleen, jotta ehtivät tiernapojat hoitaa vaatteenvaihdon kunnolla.

Otin pari kuvaakin, kännykällä, mutta näistä saa oikean kuvan. Sali on täynnä ja kuoro laulaa innolla. Kimmo sitten laittaa mahdollisesti parempia kuvia ja kertoo kaikesta tarkemmin.

Naiskuoro, Panis Angelicus, Merja Heinonen johtaa
Kimmon tekemä Teinien laulu, joka oli sieltä, siis keskiaikavaikutteinen..
Lapin tunnelmaa, joikuja Leskelän sovituksina Lapin hatuissa.


Kiitos konsertista. Sunnuntaina jatketaan, ja sitten se paha Nuutti vie joulun lopullisesti :-)

1 kommentti:

Harmaaparta kirjoitti...

Hienoa Sirkku saada kirjoitus yleisön ja lipunmyyjien edustajalta. Kuvista näkyy kuinka täynnä sali oli. Kirjoittelen sitten vielä jotain omiani.