Tässä tiedotuksen ammattilaisen Marin tarina Konserttitalon sisältä, ihan Buranasta käsin. On se ollut kokemus ja elämys. Niin loistava juttu että Mari saa jatkaa kirjoittamista. Minä voin mennä eläkkeelle. Ja kuunnella sivusta, kuten Konserttitalossa yleisön joukossa. Upea elämys se konsertti.
Harmaaparta pyysi, että kertoisin blogissa tapauksesta,
jossa meitä kulkusiakin oli seitsemän laulajaa mukana. Mikäs siinä, kerrotaan
vaan. Olihan se tosiaan kokemus.
Juuret
johtavat syksyyn 2015. Asiat olivat jotenkin luiskahtaneet siihen, että meitä
kulkusia oli jo monena vuonna ollut auttamassa Tuomiokirkkoseurakunnan
Nova-kuoroa sen keväisissä suurproduktioissa. Samalla olimme tulleet tutuiksi laulajien
kanssa. Kun sitten kaupungissa taas puuhattiin suurproduktiota, tällä
kertaa Carmina Buranaa, meitä
projekteissa parkkiintuneita laulajia pyydettiin mukaan. Totta kai lähdimme!
Chorus Cathedralis Aboensis
-kuoron ympärille koottu, projektilaulajilla venytetty CCA ylsi pitkälti yli sataan laulajaan. Meitä laulajia oli Kulkusten lisäksi Turun Yliopiston kuorosta,
Konservatorion kamarikuorosta, Novasta, Florakörenistä, Brahe Djäknareista, Cantus
Mercurialiksesta ja Key Ensemblestä, ainakin. Lapsikuoro-osuudet lauloi Puolalan
Cantitare. Lavalla oli Turun sinfoninen orkesteri isolla
kokoonpanollaan, sekä solistit. Kaiken tämän punoi yhteen maestro Leif
Segerstam. Menin laskuissa jo sekaisin, mutta jonnekin 200:n tienoolle koko
väkimäärä asettui. Emmekä me lavalle mahtuneet, vaan lapsikuoro lauloi Turun
konserttitalon penkkirivien vierestä käytävältä.
Meitä yhdisti into tehdä yksi
maailman merkkiteoksista, Carl Orfin Carmina Burana. Tällaisissa projekteissa laulaminen
on tavallaan fanittamista: siinä pääsee pohtimaan ja pureskelemaan eri aikoina
eläneiden, musiikillisten nerojen tekemää taidetta, jonka upeus saa
sanattomaksi. Varsinkin kun teokset pyritään tekemään täydellä kokoonpanolla ja
ilman kompromisseja, kuten Segerstam sen tekee.
Harjoituksia
oli vain muutama ja sitten mentiin. Kolme konserttia keskiviikkona, torstaina
ja perjantaina tammikuun puolessavälissä 2016 olivat loppuunmyytyjä, ja
ulkopuolelle jääneet etsivät myytäviä lippuja netin mustasta pörssistä.
Lauteilta käsin katsottuna oli aivan ihmeellistä, että tuo koko yleisömäärä
koostui tänäkin iltana aivan eri ihmisistä, kuin eilen. Erityisen hauskaa oli
bongailla yleisöstä tuttuja!
Violetti harjoituskuva |
Jo
harjoituksissa Segerstam lunasti pelottavan maineensa. Asiat oli tehtävä just
eikä melkein, ja parhaansakin yrittänyt saattoi saada haukut. Varsinkin
sankarillisen pianistin puolesta hirvitti, kestääkö hermo maestron jatkuvan
tykkitulen. Me kaikki kestimme, vaikka Terhi tiesi kertoa tapauksesta, jossa
erään kuoron koko tenoristemma oli kävellyt ulos harjoituksista. Eräs maestron vuosia
aikaisemmin höykyttämä ei uskaltanut edes avata konserttisalin yleisöovea
perheenjäsenille avoimeen orkesteriharjoitukseen, koska oli hiukan myöhässä.
Sen verran Segerstamin mahdollinen reaktio pelotti.
Konserteissa Segerstam näki ja
kuuli kyllä, jos joku kohta ei mennyt putkeen. Mutta yhteisessä
ponnistuksessamme saimme häneltä myös tukea ja kannustusta. Maestrolla on
edelleen yksi maailman (kuulemma) tarkimmista lyönneistä, johon saattoi
luottaa. Segerstam sai TFO:n soimaan tavattoman kauniisti.
Kuoron
harjoittanut CCA:n taiteellinen johtaja Märt Krell on persoonana onneksi toista
maata. Hän on sympaattinen ja hauskakin, vaikka myös tarkka johtaja. Märt
eläytyi ja jännitti esiintymisiämme niin paljon, että joka konsertin jälkeen
hänen piti vaihtaa märäksi mennyt paita. Onneksi hotelli oli lähellä.
Kun
eri kuorojen laulajat tulevat yhteen, he tuovat mukanaan myös jotain
kotikuoroistaan. Kun Carmina Buranassa sopraanot saivat laulaa sydämensä
kyllyydestä korkealta ja kovaa, äänet olivat harjoitusten ja konserttien
jälkeen sopivasti auki. Kulkussopraanojen ihan tavallinen, kristallia halkova kikatus
nauratti muita laulajia. Mehän siinä vain vertailimme parhaita konstejamme
saada pakkasilman ja ruuhkavuosien ryydyttämä sopraano iskuun: A) luusoppa, B) kultakala
al dente, ja C) autossa jäätynyt intiimivoide.
Ensimmäinen konsertti on päättynyt. (Kuva Markku Kastepohja). |
Ensimmäinen
konsertti oli aika hyvä, mutta seuraavassa olimme jo aivan liekeissä! Kun
maestro löi poikki viimeisen FFFFF-nuotin, sydänalassa takoi, dopamiinimyrsky
riehui ja hapenotto oli tapissaan. Yht’ äkkiä oli aivan hiljaista. Laskin
myöhemmin videolta, että yleisö istui, niin sanotusti monttu auki, viiden tai
kuuden sekunnin ajan. Segerstam ehti jo kohautella hartioitaan, kunnes lumous
särkyi, ja yleisö räjähti suosionosoituksiin. Sali osoitti suosiotaan lopulta
seisaaltaan kaikkina kolmena iltana, bravo-huutojen kera. Jopa kaiken nähneet
orkesterimuusikotkin halailivat toisiaan. Tunnin seisomisen jälkeen olisi
voinut liihotella lauteilta orkesterilämpiöön. Fiilis oli huikea!
Viimeisessä konsertissa oli
naatiskelun makua. Oli hauska seurata solisteja, jotka olivat hekin niin
fiiliksissä, että eläytyivät kuin oopperalavalla ja ottivat riskejä. Se
kannatti, ja tuloksena oli uskomatonta venymistä ja rajojen rikkomisia.
Sopraanosolisti Kaisa Ranta on ilmeisesti syntynyt ilman hermoja. Kuorosta
kuului tuskin havaittava onnellinen huokaus, kun Ranta lauloi suvereenisti ja
briljantisti. Tenorisolisti Dan Karlström suorastaan rokkasi, ja baritonisolisti
Ville
Rusanen kehräsi naisilla sukat pyörimään jaloissa.
Yleisölämpiössä nostelimme kuohuvia
maljoja onnistuneelle projektillemme. Sitten jatkoimme ravintola Koulussa,
jossa muun muassa lauloimme Märtin kanssa Cyrillus Kreekin Ma kõndisin vainul. Viimeiset kömpivät ulos ravintolasta vasta kun
oli pakko.
Konsertin
jälkeen kuohuvaa!
|
Konserttitalossa odotti
Segerstamin sinne rakennuttama, komeron kokoinen, noin puolentoista hengen
vetoinen sauna, jonka lasiovi on kohti kuorolaisten naulakkoa. Varauslistassa
lukee edelleen: lauantai 16.1.2016, klo 2.00. CCA tutti. Harmi vain, että konserttitalon
ovi oli lukossa.
Mari Schildt
http://www.tfo.fi/fi/live/carmina-burana-0