torstai 21. tammikuuta 2016

Carmivaa? Eikun Buranaa!



Tässä tiedotuksen ammattilaisen Marin tarina Konserttitalon sisältä, ihan Buranasta käsin.  On se ollut kokemus ja elämys. Niin loistava juttu että Mari saa jatkaa kirjoittamista. Minä voin mennä eläkkeelle. Ja kuunnella sivusta, kuten Konserttitalossa yleisön joukossa.  Upea elämys se konsertti.

Harmaaparta pyysi, että kertoisin blogissa tapauksesta, jossa meitä kulkusiakin oli seitsemän laulajaa mukana. Mikäs siinä, kerrotaan vaan. Olihan se tosiaan kokemus.
                           Juuret johtavat syksyyn 2015. Asiat olivat jotenkin luiskahtaneet siihen, että meitä kulkusia oli jo monena vuonna ollut auttamassa Tuomiokirkkoseurakunnan Nova-kuoroa sen keväisissä suurproduktioissa. Samalla olimme tulleet tutuiksi laulajien kanssa. Kun sitten kaupungissa taas puuhattiin suurproduktiota, tällä kertaa  Carmina Buranaa, meitä projekteissa parkkiintuneita laulajia pyydettiin mukaan. Totta kai lähdimme!
                           Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron ympärille koottu, projektilaulajilla venytetty CCA ylsi pitkälti yli sataan laulajaan. Meitä laulajia oli Kulkusten lisäksi Turun Yliopiston kuorosta, Konservatorion kamarikuorosta, Novasta, Florakörenistä, Brahe Djäknareista, Cantus Mercurialiksesta ja Key Ensemblestä, ainakin. Lapsikuoro-osuudet lauloi Puolalan Cantitare. Lavalla oli Turun sinfoninen orkesteri isolla kokoonpanollaan, sekä solistit. Kaiken tämän punoi yhteen maestro Leif Segerstam. Menin laskuissa jo sekaisin, mutta jonnekin 200:n tienoolle koko väkimäärä asettui. Emmekä me lavalle mahtuneet, vaan lapsikuoro lauloi Turun konserttitalon penkkirivien vierestä käytävältä.
Meitä yhdisti into tehdä yksi maailman merkkiteoksista, Carl Orfin Carmina Burana. Tällaisissa projekteissa laulaminen on tavallaan fanittamista: siinä pääsee pohtimaan ja pureskelemaan eri aikoina eläneiden, musiikillisten nerojen tekemää taidetta, jonka upeus saa sanattomaksi. Varsinkin kun teokset pyritään tekemään täydellä kokoonpanolla ja ilman kompromisseja, kuten Segerstam sen tekee.
                           Harjoituksia oli vain muutama ja sitten mentiin. Kolme konserttia keskiviikkona, torstaina ja perjantaina tammikuun puolessavälissä 2016 olivat loppuunmyytyjä, ja ulkopuolelle jääneet etsivät myytäviä lippuja netin mustasta pörssistä. Lauteilta käsin katsottuna oli aivan ihmeellistä, että tuo koko yleisömäärä koostui tänäkin iltana aivan eri ihmisistä, kuin eilen. Erityisen hauskaa oli bongailla yleisöstä tuttuja! 

Violetti harjoituskuva
                           Jo harjoituksissa Segerstam lunasti pelottavan maineensa. Asiat oli tehtävä just eikä melkein, ja parhaansakin yrittänyt saattoi saada haukut. Varsinkin sankarillisen pianistin puolesta hirvitti, kestääkö hermo maestron jatkuvan tykkitulen. Me kaikki kestimme, vaikka Terhi tiesi kertoa tapauksesta, jossa erään kuoron koko tenoristemma oli kävellyt ulos harjoituksista. Eräs maestron vuosia aikaisemmin höykyttämä ei uskaltanut edes avata konserttisalin yleisöovea perheenjäsenille avoimeen orkesteriharjoitukseen, koska oli hiukan myöhässä. Sen verran Segerstamin mahdollinen reaktio pelotti.
Konserteissa Segerstam näki ja kuuli kyllä, jos joku kohta ei mennyt putkeen. Mutta yhteisessä ponnistuksessamme saimme häneltä myös tukea ja kannustusta. Maestrolla on edelleen yksi maailman (kuulemma) tarkimmista lyönneistä, johon saattoi luottaa. Segerstam sai TFO:n soimaan tavattoman kauniisti.
                           Kuoron harjoittanut CCA:n taiteellinen johtaja Märt Krell on persoonana onneksi toista maata. Hän on sympaattinen ja hauskakin, vaikka myös tarkka johtaja. Märt eläytyi ja jännitti esiintymisiämme niin paljon, että joka konsertin jälkeen hänen piti vaihtaa märäksi mennyt paita. Onneksi hotelli oli lähellä.
                           Kun eri kuorojen laulajat tulevat yhteen, he tuovat mukanaan myös jotain kotikuoroistaan. Kun Carmina Buranassa sopraanot saivat laulaa sydämensä kyllyydestä korkealta ja kovaa, äänet olivat harjoitusten ja konserttien jälkeen sopivasti auki. Kulkussopraanojen ihan tavallinen, kristallia halkova kikatus nauratti muita laulajia. Mehän siinä vain vertailimme parhaita konstejamme saada pakkasilman ja ruuhkavuosien ryydyttämä sopraano iskuun: A) luusoppa, B) kultakala al dente, ja C) autossa jäätynyt intiimivoide.

Ensimmäinen konsertti on päättynyt. (Kuva Markku Kastepohja).
                            Ensimmäinen konsertti oli aika hyvä, mutta seuraavassa olimme jo aivan liekeissä! Kun maestro löi poikki viimeisen FFFFF-nuotin, sydänalassa takoi, dopamiinimyrsky riehui ja hapenotto oli tapissaan. Yht’ äkkiä oli aivan hiljaista. Laskin myöhemmin videolta, että yleisö istui, niin sanotusti monttu auki, viiden tai kuuden sekunnin ajan. Segerstam ehti jo kohautella hartioitaan, kunnes lumous särkyi, ja yleisö räjähti suosionosoituksiin. Sali osoitti suosiotaan lopulta seisaaltaan kaikkina kolmena iltana, bravo-huutojen kera. Jopa kaiken nähneet orkesterimuusikotkin halailivat toisiaan. Tunnin seisomisen jälkeen olisi voinut liihotella lauteilta orkesterilämpiöön. Fiilis oli huikea!
Viimeisessä konsertissa oli naatiskelun makua. Oli hauska seurata solisteja, jotka olivat hekin niin fiiliksissä, että eläytyivät kuin oopperalavalla ja ottivat riskejä. Se kannatti, ja tuloksena oli uskomatonta venymistä ja rajojen rikkomisia. Sopraanosolisti Kaisa Ranta on ilmeisesti syntynyt ilman hermoja. Kuorosta kuului tuskin havaittava onnellinen huokaus, kun Ranta lauloi suvereenisti ja briljantisti. Tenorisolisti Dan Karlström suorastaan rokkasi, ja baritonisolisti Ville Rusanen kehräsi naisilla sukat pyörimään jaloissa.
Yleisölämpiössä nostelimme kuohuvia maljoja onnistuneelle projektillemme. Sitten jatkoimme ravintola Koulussa, jossa muun muassa lauloimme Märtin kanssa Cyrillus Kreekin Ma kõndisin vainul. Viimeiset kömpivät ulos ravintolasta vasta kun oli pakko.


Konsertin jälkeen kuohuvaa!

Kuvassa vasemmalta do, re, mi, fa, so ja la. Eli maestro Leif Segerstam, Minna Tenho, Helen Nystedt-Silvola, Johanna Virtanen ja Harri Halme. Mari Schildt istumassa. Kuvasta puuttuvat Terhi Vörlund-Wallenius ja Kaj Wallenius. (Kuva Anni Susi).
Konserttitalossa odotti Segerstamin sinne rakennuttama, komeron kokoinen, noin puolentoista hengen vetoinen sauna, jonka lasiovi on kohti kuorolaisten naulakkoa. Varauslistassa lukee edelleen: lauantai 16.1.2016, klo 2.00. CCA tutti. Harmi vain, että konserttitalon ovi oli lukossa.
                          
Mari Schildt

Katso torstain 14.1.2016 Carmina Burana -konsertti tästä!
http://www.tfo.fi/fi/live/carmina-burana-0
                          

maanantai 4. tammikuuta 2016

Senioritoimikunnan puheenjohtaja vaihtui

Sinikka Lumijärvi toimi ansiokkaasti seitsemän vuotta Kulkusten senioritoimikunnan puheenjohtajana eli siis käytännössä SenioriKulkusten puheenjohtajana. Hänen toimikautenaan on kuorossa tapahtunut paljon ja kuoron jäsenmäärä on suurin piirtein tuplaantunut. Kolme ulkomaanmatkaa sisältyy myös näihin vuosiin, joten puheenjohtaja on saanut tehdä runsaasti työtä ja päivät ovat olleet pitkät. Sähköpostiviestit ovat lähteneet kuorolle aikaisintaan keskiyöllä.

Sinikkaa juhlittiin jälkijoulukonserttien jälkeen.  Uusi puheenjohtaja astui vuoden vaihteessa remmiin.  Marja Tuohimaa valittiin puheenjohtajaksi ja hän lupautui myös jatkamaan sihteerinä.  Onnea Marjalle näissä hommissa.

Kiitospuhe
 
 

Uusi ja vanha puheenjohtaja skoolaavat.
Sinikka kiittää.

Sinikka sai kiitokset, laulut, lahjat, kukat ja halaukset. Maljat nostettiin paitsi Sinikan kunniaksi myös uuden vuoden kunniaksi. Juhlavuoden, kuoro täyttää 30 vuotta ja vuosi on täynnä toimintaa huipentuen 1.10 Sigyn-salissa pidettävään konserttiin.

Seniorit eivät laiskottele!

Joulu varisi jo puusta.

SenioriKulkuset ovat nyt neljä vuotta pitäneet jälkijoulukonsertin. Loppiaisen aikaan on huomattavan paljon vähemmän joulukonsertteja kuin ennen joulua. Jostain kumman syystä.

Tänä vuonna  konsertin teemana oli Joulu puusta variseepi. Hienon ja oivaltavan mainoksen ja käsiohjelman oli tehnyt bassomme Seppo Haapakoski. Taas kerran kiitämme!

 

Johtajamme Arja Lyly kävi Turun Kaupunginorkesterin Sing along-konsertissa ja huomasi, että sama teema kyllä sopii myös kuorokonserttiin. Niinpä tuttujen laulujen sanat painettiin käsiohjelmaan ja kuorolaiset lauloivat stemmojaan muun yleisön joukossa. Toki sellainen joka osasi stemmoja sai laulaa myös niitä. Tämä toimi erinomaisen hyvin laulussa Maa on niin kaunis. Moni paikalla ollut oli vuosien varrella laulanut jotain ääntä seka-, mies- tai naiskuorossa. Kaikkihan ne sointuvat yhteen.

Vanhan Raatihuoneen sali täyttyi kaksi kertaa iltapäivällä 3.1. Tuolit oli järjestetty poikkeavalla tavalla ja kuorolaiset istuivat yleisön joukossa. 
 
Tässä valitaan vielä mihin kuorolaiset menevät istumaan.

Tältä sali näytti. Vasemmalla Kulkusten puheenjohtaja  Harri mukana laulamassa bassojen kanssa. Punaisessa paidassa edessä entinen kulkusbasso Hannu Meristö. Hän oli jopa pukeutunut kuoron teeman mustaa  ja punaista mukaisesti.

KulkusSiskot laulavat ja Marjatta Sigfridsson johtaa.
Arja säesti.

Timo laulaa.
Konsertti päättyi Tiernapoikien esitykseen. Tiernapoikina esiintyivät Terho Simola, Jussi Toivonen, Hannu Seppälä ja Ilkka Lindroos ja he lauloivat kvartettisovituksia. Muutamaan tuttuun tiernapoika-lauluun sai yleisökin tulla täysin rinnoin mukaan.

Komeat ja komeasti laulavat tiernapojat. Huomatkaa että murjaanien kuningas on niin hieno mies, että hänellä on solmio ja kaikki.

Arja oli suunnitellut että konsertti kestää tunnin ja kun ensimmäinen päättyi näytti puhelimeni aikaa 14:00.  Tämä on ammattitaitoa. Toinen kesti hieman kauemmin, yleisö pyysi ylimääräisen. Ja kuoro heltyi.

Jäi sellainen fiilis, että ensi vuonna jälkijoulukonserttimme toteutetaan aivan saman konseptin mukaan. Se todella toimi! Yleisö kehui, tunnelma oli hieno, kuoro nautti ja sali täyttyi. Mitä muuta voi toivoa?