Kun Seniorikulkusten johtaja Päiviö Kangas 20.3.2010 vietti 60-vuotistaiteilijajuhlaansa kuoronjohtajana niin SULASOL:in puheenjohtaja Harri Lindblom ilmoitti, että Päiviölle oli myönnetty SULASOL:in Kultainen kunniamerkki. Sitä ja luovutusasiakirjaa ei vielä silloin ollut ehditty saada valmiiksi.

Merkki luovutettiin Päiviölle Sekakuoro Kulkuset ry:n syyskokouksessa 23.11. Harri on Kulkusten jäsen ja häntä avusti luovutuksessa Kulkusten puheenjohtaja Sirkku Viitanen-Vanamo.
Harri Lindblom mainitsi merkkiä luovuttaessaan onnittelupuheessaan perusteista, että Sulasolin liittohallitus voi myöntää kultaisen kunniamerkin kunnianosoituksena henkilölle, joka on toiminut erityisen ansiokkaasti Sulasolin luottamus- tai muissa tehtävissä, tai henkilölle, jo

ka on aivan erityistä tunnustusta ansaitsevalla tavalla edistänyt liiton pyrkimyksiä. Harri painotti myös, että päätöksen tulee olla yksimielinen.
(Kuvat Sinikka Lumijärvi)
2 kommenttia:
Suuri kunnia Päiviölle ja Kulkusille! Senioritkin ovat hieman avittaneet asiassa.
Ja maanantaina 13.12 kun Päiviö johtaa viimeisen virallisen konserttinsa, niin merkki on tietysti ylimpänä rintamuksissa. Kunniapaikalla,johon se kuuluu!
Lähetä kommentti