Seniorien puheenjohtaja Sinikka Lumijärvi piti ensin puheen, jossa hän huomautti kuinka joulun aika perinteisesti päättyy vasta Nuuttipukkien mellastamiseen. Hän kiitti menneestä juhlavuodesta ja toivotti onnea, menestystä ja jaksamista tänä vuonna, joka myös on täynnä touhua ja kiireitä. Nosteltiin kuohuviinimaljat ja syötiin hyvin.
Joulujuhlan viralliseen ohjelmaan kuuluu perinteisesti merkkien jako. Kulkusten puheenjohtaja Sirkku Viitanen-Vanamo oli tullut mukaan juhlimaan ja jakamaan merkit.
Kaikki jotka olisivat saaneet merkin eivät olleet ehtineet paikalle ja heille merkit jaetaan myöhemmin muussa sopivassa tilaisuudessa.
Rahastonhoitaja Kati Valtanen onnitteli kuoron puolesta monivuotista emäntää Marja-Liisa Harjua, joka viime kesänä täytti pyöreitä vuosia, mutta joka ei kiireiden ja yhteensattumien vuoksi ennättänyt pitämään juhlia. Hän lupasi, että hän tähtää siihen, että kun hän täyttää 71, niin voitaisiin nostaa maljat.
Yhteisesti laulettiin aluksi Juomalaulu, kuinkas muuten. Laulu jolla viime keväänä tehtiin lauluisku Aschanin kahvilaan ihan lähellä, samassa Hansakorttelissa kuin Gardeniakin. Loppuillasta innostuttiin laulamaan Pentti Viherluodon lauluja ja tietysti Unto Monosen Satumaa. Arja säesti mainiosti pianolla.
Pitää myös mainita laululeikki, jossa väännyttiin yhä vaikeampiin asentoihin. Kuvista saa pienen aavistuksen siitä miten se eteni.
Unohtui mainita, että Seppo Haapakoski luki Martti "Huuhaa" Innasen koskettavan joulukertomuksen Olka Lehikoisen joulu. Siitä tulee varmaan samanlainen perinne kuin se oli Sepolla 11 vuotta Otavassa. Sano.
2 kommenttia:
Kuorolomalaisen on mukava lukea tapahtumia blogista, kiitos kirjoittajille!
Takavuosina vietimme seniorien kesken joulujuhlaa rauhallisesti tunnelmoiden, mutta nyt on vissiin uusi aika alkanut. Tässä tammikuisessa joulujuhlassa ainakin oli aimo annos riehakkuutta, joka monen mielestä kuuluu pikkujouluun.
Hyvää alkanutta vuotta kuorolaisille ja lukijoille!
"Joulu juhlista jaloin ja pikkujoulusta kontaten". Me lähdimme aikaisin ja siististi, mutta ei tosiaankaan ollut harrasta joulutunnelmaa, vaan vauhdikkaan hauska illanvietto.
Joku nauroi kotonakin vielä ja vahvistamattomien huhujen mukaan joku olisi jopa herännyt yöllä nauramaan. Ilmeisesti hämäläinen joka vasta silloin ymmärsi vitsit.
Lähetä kommentti