keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Seniorien joulujuhla

Joulunalusaika on täynnä konsertteja ja paljon muita kiireitä, sellaisiakin jotka eivät liity kuorolauluun. Tästä syystä SenioriKulkuset viettivät joulujuhlaansa vasta 11.1 Ravintola Gardeniassa. Joulun aikaa vielä, vasta paha Nuutti viepi 13.1 joulun pois. Varmuuden vuoksi tähdennettäköön, että kysymys oli vuoden 2011 joulujuhlasta.

Seniorien puheenjohtaja Sinikka Lumijärvi piti ensin puheen, jossa hän huomautti kuinka joulun aika perinteisesti päättyy vasta Nuuttipukkien mellastamiseen. Hän kiitti menneestä juhlavuodesta ja toivotti onnea, menestystä ja jaksamista tänä vuonna, joka myös on täynnä touhua ja kiireitä. Nosteltiin kuohuviinimaljat ja syötiin hyvin.

Joulujuhlan viralliseen ohjelmaan kuuluu perinteisesti merkkien jako. Kulkusten puheenjohtaja Sirkku Viitanen-Vanamo oli tullut mukaan juhlimaan ja jakamaan merkit.

Kuoronjohtaja Arja Lyly on johtanut Seniorikulkusia vuoden ja sai nyt kuoromerkkinsä, jota myös yksivuotismerkiksi kutsutaan. Arja sai sen ansiomerkkinä.

Muut yksivuotismerkkien saajat Sirkun kanssa, vasemmalta Aira Tolvanen, Hannu Pohjonen ja Heikki Karkke.

Kuoron emäntä Hilkka Lindholm sai viisivuotismerkin.

Kaikki jotka olisivat saaneet merkin eivät olleet ehtineet paikalle ja heille merkit jaetaan myöhemmin muussa sopivassa tilaisuudessa.

Rahastonhoitaja Kati Valtanen onnitteli kuoron puolesta monivuotista emäntää Marja-Liisa Harjua, joka viime kesänä täytti pyöreitä vuosia, mutta joka ei kiireiden ja yhteensattumien vuoksi ennättänyt pitämään juhlia. Hän lupasi, että hän tähtää siihen, että kun hän täyttää 71, niin voitaisiin nostaa maljat.

Totta kai myös laulettiin. Arja, Tero Elomaa ja Seppo Haapakoski esittivät M. A. Nummisen verrattoman Joulupukki puree ja lyö. Varsinkin tuo "Jumalauta kakarat, kohta paukkuu pakarat" on joulun syvimpiä tuntoja mieleen tuova kohta.

Kosketuspintoja Kulkusiin löytyy tästäkin laulusta, Arja on niin kuin Mauri Anterokin kotoisin Somerolta ja laulun räävittömät sanat on tehnyt Jarkko Laine. Jarkko oli nimitetty Kulkusten impressaariksi.

Yhteisesti laulettiin aluksi Juomalaulu, kuinkas muuten. Laulu jolla viime keväänä tehtiin lauluisku Aschanin kahvilaan ihan lähellä, samassa Hansakorttelissa kuin Gardeniakin. Loppuillasta innostuttiin laulamaan Pentti Viherluodon lauluja ja tietysti Unto Monosen Satumaa. Arja säesti mainiosti pianolla.

Pitää myös mainita laululeikki, jossa väännyttiin yhä vaikeampiin asentoihin. Kuvista saa pienen aavistuksen siitä miten se eteni.

Kaikki viihtyivät erinomaisesti. Kuorossa on hauskaa muutenkin kuin harjoituksissa ja konserteissa. Tiedoksi kaikille jotka sattuvat lukemaan blogiamme: Kulkuset etsivät uusia mieslaulajia niin senioreihin kuin "junioreihin". Jos olet hyvä naislaulaja voit myös tiedustella mahtuisiko joukkoon. Ja varmaan mahtuu, varsinkin jos tuo miehen mukanaan!

Unohtui mainita, että Seppo Haapakoski luki Martti "Huuhaa" Innasen koskettavan joulukertomuksen Olka Lehikoisen joulu. Siitä tulee varmaan samanlainen perinne kuin se oli Sepolla 11 vuotta Otavassa. Sano.

2 kommenttia:

Mezzo kirjoitti...

Kuorolomalaisen on mukava lukea tapahtumia blogista, kiitos kirjoittajille!

Takavuosina vietimme seniorien kesken joulujuhlaa rauhallisesti tunnelmoiden, mutta nyt on vissiin uusi aika alkanut. Tässä tammikuisessa joulujuhlassa ainakin oli aimo annos riehakkuutta, joka monen mielestä kuuluu pikkujouluun.

Hyvää alkanutta vuotta kuorolaisille ja lukijoille!

Harmaaparta kirjoitti...

"Joulu juhlista jaloin ja pikkujoulusta kontaten". Me lähdimme aikaisin ja siististi, mutta ei tosiaankaan ollut harrasta joulutunnelmaa, vaan vauhdikkaan hauska illanvietto.

Joku nauroi kotonakin vielä ja vahvistamattomien huhujen mukaan joku olisi jopa herännyt yöllä nauramaan. Ilmeisesti hämäläinen joka vasta silloin ymmärsi vitsit.