tiistai 24. toukokuuta 2016

Vuosisatainen rakkaustarina

Vuosisatainen rakkaustarina oli teemana Kulkusten kevätkonsertissa 24.5. pitkät perinteet omaavalla Uittamon tanssilavalla. Tämä oli rohkea veto ja se onnistui kyllä ihan täydellisesti. Sää oli kuin morsian, kaunis ja lämmin, sali oli täynnä yleisöä, eikä Kulkusten laulu jättänyt toivomisen varaa.  Ai niin, meinasin unohtaa, ennen konserttia tarjottiin pääsylippuun sisältyvä lasi kuohuviiniä, joka mukavasti nosti tunnelmaa ja kirvoitti ihmisten kielenkannat.


Ennen konserttia viihdyttiin pihalla. Tutut tapasivat mukavissa merkeissä.

Senioreja. Marre Johnsson,Liisa ja Hannu Seppälä ja Terttu ja kunniapuheenjohtaja Jouko Kerrola.
Lisää senioreja, Arja Lyly ja Markku Aarikka.

Arvatkaa kuka laulajista on menossa lavalle ja ketkä istuvat yleisössä!
Bloggaaja sai voita molemmin puolin leipää. Anskun ja Johannan kanssa on mukavaa odottaa konserttia. Bloggaamisella on hyvät puolensa!

Juha, Jokke ja Harri bassoista valmiina.
Louise Kivivirta laulaa senioreissa.  Iloinen ilme.
Erinäisiä huomioita kuoron pukeutumisesta lavakulttuurin mukaisesti:

Altot Hanna ja Sirkku suosivat pilkullista ja mustavalkoista.
Altto-Päivikki laittoi punaisia palleroita.

Mustavalkoista pilkkua löytyi myös sopraanoissa.  Tässä Anneli.

Konsertin olennainen osa oli se, että Marja Tuohimaa kertoi välillä mukaansa tempaavasti lavan  historiasta ja ihmisten kertomuksia suhtestaan lavaaan ja tapahtumista siellä.  Marja teki kolmisen vuotta sitten aiheesta pro gradu-tutkielman ja haastatteli useita ihmisiä.



Konsertin musiikki oli noin sadan vuoden ajalta. Sibeliuksen Rakastava-sarjasta 2000-luvun iskelmämusiikkiin. Rakkaudesta on aina laulettu, mistäpä muustakaan?





Kulkusten  säveltäjä- ja sovittajaguru Ari Törmä oli ahkeroinut. Oma sävellys ja kolme uutta sovitusta. Nostan hattuani eli siis New York Yankees-lippistäni. Kissanainen, Kevät ja Me ollaan ne uusina sovituksina ja oma sävellys Merenrantaan, josta pidin paljon. Kissanaisessa pyydettiin kuuntelemaan kaikuja Vaaleanpunaisesta pantterista ja Ipaneman tytöstä.  Löytyiväthän ne.


Liisa Akimoffin Kevät kertoo paljon keväästä ja rakkaudesta, nuoresta rakkaudesta:  "Sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän". Elämä on.

Istuin reunassa ja balanssi oli heikko, iso kuoro joutui levittäytymään isolle alueelle ja bassot jyrisivät edessäni, toisen pään sopraanoja ei kuullut niin hyvin.  Tauon jälkeen kuoro asettui pienemmälle alueelle ja klassisesti reunat kaarsivat hieman sisään päin. Kas, soundi oli aivan erilainen. Sääli ettei näin tehty alusta alkaen.

Kun yleisö ei tullut takaisin tauolta niin käytiinkö kutsumassa?  Ei, vaan ruvettiin fiksusti vaan laulamaan. Niin tultiin paikalle. Kaikki eivät tietenkään ymmärtäneet, että laulun nimi oli"Kom". Hieno oivallus!

Mitä vielä kertoisin? Ehkä sen, että Heidillä oli äänensä kanssa vaikeuksia ja Teija Jarhio antoi alkuäänet.  Hänellä on rutiinia siinä.

Solistit pitää mainita, Maarit Lindblom ja Juha Laakso lauloivat nautittavasti.  Siihen olemme tottuneet.
Solistit

Lopussa ei ollut kukitusta, vaan sukitusta. Kiitoskukat olivat vaihtuneet kiitossukkiin.  Suomen kesän juhannus (sadetta, yhdeksän astetta "lämmintä") vaatii villasukkia!

Tässä ei harrasteta lavalle sopivaa paritanssia tyttöparissa, vaan Heidi saa sukkansa.

Ari Törmä jäi ilman sukkia.  Vieressäni istunut rouva pahoitti siitä mielensä:  "Hän olisi ansainnut sukat. Hän oli tehnyt paljon enemmän työtä kuin solistit"!  Vinkki Sirkulle; Ari olisi kuulemma mielellään ottanut punaiset sukat.

Perinteinen kuoroselfie otettiin nyt konsertin jälkeen.


Kiitos kaikille. Kuoronjohtaja Heidi on syystäkin tyytyväinen. Minäkin olen.





3 kommenttia:

Ama kirjoitti...

Takuuvarmaa Harmaaparran tekstiä. Kiitos kuvaelmasta!

Harmaaparta kirjoitti...

Kiitos Ari. Hyvästä konsertista on helppo kirjoittaa.

Kaa kirjoitti...

Hieno summaus eilisestä! Kiitos Kimmo!