tiistai 10. toukokuuta 2016

Kulkuset lauloi keskustassa


Kulkuset lauloi maanantaina 9.5 Yliopistonkadulla ja Hansatorilla.  Samalla mainostettiin tulevaa Nordklang-tapahtumaa. Sitä valmistelemassa on monta Kulkusista.

Ensimmäinen keikka oli kello 17 kävelykadulla. Aurinko helli turkulaisia, lämpöä oli 22 astetta varjossa. Kovin kiireisiä nämä turkulaiset, kuoro lauloi hienosti, mutta aika harva jäi kuuntelemaan.  Sääli. 

Tässä otoksia Yliopistonkadulta.




Katariina kävi välillä videoimassa.
 



Sitten kovalla kiireellä sisätiloihin, jo kello 17.20 laulu alkoi Hansa-torilla. Ohjelmassa oli Jussi Chydeniusta, Teemu Tommolan sovitus On suuri sun rantas autius, pari laulua Riian fesitvaaleilta. Lisäksi bloggaajalle aivan vieras biisi, Me ollaan ne, kuulemma Kolmas Nainen-yhtyeen ohjelmistoa. Vanha herra on laiska radionkuuntelija. Hieno sovitus. Arvaan että tämä kuullaan Uittamon lavalla 24.5. Sinne kaikki kuuntelemaan!

Hansa-torilla oli enemmän yleisöä, ehkä tuo kuuma aurinko ulkona ajoi ihmiset sisätiloihin?  Tässä kuvia Kulkusista siellä.








Kaksi tuolia kunniavieraille (?) ja esitaputtajille. Toisessa Janniina, toinen bloggaajaa varten. Joka kuitenkin juoksi paljon kameran kanssa.
Katariina esitteli kuoron ja mainosti Nordklangia.
 Toivotaan että joku innostui saamistaan mainoksista ja tulevat joko laulamaan tai kuuntelemaan Nordklangiin. Tai sekä että kuten Katariina sanoi.

Tässä Nordklangin kanssa ahertavat.


Laulutuokiot olivat ohi ja laulajat lähtivät omille teilleen.  Joku viemään Nordklang-rekvisiittaa toimistolle, Viveren laulajat harjoituksiin ja suurin osa kotiin tai kauppaan. Ihanaa iltaa oli paljon jäljellä ja jääkiekko alkoi telkkarissa vasta kello 20.

Ennen kun erottiin otettiin muistoksi kaksi kuorokuvaa. Yksi, jossa näkyy myös ympäristöä ja yksi, jossa oli edellistäkin kuvaa vielä enemmän iloisia ilmeitä.



 

En tainnut kertoa että esiintymisasuissa oli teemana musta ja punainen.  Huomasiko kukaan? 


2 kommenttia:

Virpi Häyrinen kirjoitti...

Mahtavaa! Ihan hengästyttää..., mutta tuohan todistaa vain sen, että laulaminen on ihanaa, pitää terveenä ja virkeänä! Laulamisiin vaan! VIRPI

Virpi Häyrinen kirjoitti...

...siis Nordklang 16:sta jatketaan!