sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Jarkko Laineelle patsas

Kirjailija Jarkko Laine (1947-2006) oli Kulkusten ystävä ja hänen tittelinsä  oli Kulkusten impressaari. Hänen vaimonsa Eeva-Kaarina lauloi toistakymmentä vuotta Kulkusissa ja lauloi myös lauluyhtye Peltruissa.

Viime torstaina paljastettiin Jarkko Laineen patsas portin pielessä siinä talossa jossa hän asui vuodet 1951-1960.  Osoite on Itäinen Pitkäkatu 70/Kupittaankatu 69, taloyhtiössä on iso piha ja monta puutaloa ja yhtiön tontti menee korttelin läpi. Patsas on Kupittankadun puoleisen portin vanhassa pylväässä. Haastattelin tänään vanhaa rouvaa joka kasteli kukkia patsaan lähellä ja hän kertoi että Jarkko asui oikeastaan Itäisen Pitkäkadun portin lähellä.


Patsaan on tehnyt Erik Mäkinen. Päässä on tukka kuin linnunpesä, koska Jarkko oli joskus sanonut, että hänestä tuntuu että hänellä on linnunpesä päässään. Jarkko Laineen Seura ry:n puheenjohtaja Joni Pyysalo kertoi että patsaassa on siellä tukassa tilaa linnunpesälle.


Jarkko oli kirjailija, jolla Turku usein esiintyi teksteissä. Musiikki oli hänellä myös läheistä, hän on tehnyt suuren määrän laulutekstejä, muun muassa sellaiset klassikot kuin Baddingin Bensaa suonissa, Pilvet karkaa, niin minäkin ja Fiilaten ja höyläten. Hänen käsialaansa on myös Suomen Talvisota 1939-40 yhtyeen Kekkonen-rock. Hän käytti näissä "maanalaisissa" yhteyksissä salanimeä Lauri Kenttä.

Kulkusten 75-vuotisjuhlakonsertissa marraskuussa 1993 kuoron kaikki kokoonpanot yhdessä esittivät Jukka Kuninkaanniemen improvisaation Oi, yö Kulkusille ja ääninauhalle. Se perustui Jarkko Laineen runoihin Oodi Kuulle ja Yö. Ääninauhan oli työstänyt Markku Lulli-Seppälä.

Jarkko pyrki myös mukaan politiikkaan ja mainosti itseään "järkyttäväksi porvariksi". Hän otti lehdissä vahvasti kantaa vanhojen talojen säilyttämisen puolesta, muistan hyvän kirjoituksen Sinisen talon puolesta. Ajaessani eilen ohi huomasin että sille tontille nousee nyt uusi kerrostalo. Masentavaa.

Sallittakoon pieni henkilökohtainen muistelo.  Kun huomattiin joskus 1990 -luvulla, että olimme asuneet hyvin lähellä toisiamme pikkupoikina Kupittaankadulla, niin Jarkko tervehti minua sen jälkeen aina sanomalla "Mitä Kupittaankadun poika". Näin myös kun viimeisen kerran tapasin hänet kesällä 2006 ravintola Uuden Apteekin tiskillä. Martinmäen kortteliravintola Hugo oli muuten hänen kantapaikkansa, ei niin kaukana hänen asunnostaan.



10 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Marja Tuohimaa:

Hieno kirjoitus Kimmolta blogissa!!

Kosketti varmaan siksikin, että olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut samoissa
maisemissa, puutaloyhtiössä, joka rajoittui Itäiseen Pitkäänkatuun,
Betaniankatuun ja Kupittaankatuun. Hienon puutalomiljöön sireenirundeleineen
paikalla on nyt järkyttävä betonimöhkäle, jonka ohitse vältän kulkemista.

Martin kirjasto oli Tärkeä Paikka, jossa tunnelma kirjojen keskellä oli hartaan
juhlallinen, aivan toista kuin nykyisen pääkirjaston meluisa hulabaloomeininki.
Sanan voimalla yritin minäkin estää Martin kirjaston sulkemista, mutta kun
poliittinen puhuri kävi ylitse, ei kirjastoa enää ollut.

Marja
Martin kaupunginosan kasvatti

Sirkku kirjoitti...

Kimmon vastaus:
Kiitos Marja, taas on joku lukenut blogin. Tässä Marja sinulle ja muillekin
lisätietoja, jotka kuvaavat elämää sen ajan ja sen kaupunginosan Turussa.

Asuin itse osoitteessa Kupittaankatu 114 koululaisena 2,5 vuotta 1953-1955.
Pihalla oli puutarha, mutta se oli talonomistajan yksityisessä käytössä.
Puut toivat sentään vehreyttä vuokralaisillekin. Pihalla oli erillinen
käymälärakennus, puhutaan siis niin sanotusta puuceestä. Saunomassa käytiin
yleisessä saunassa, joka oli Vuorityömiehenkadulla Kupittaankadun ja
Purokadun välissä, saunan nimeä en muista. Nyt on kuulemma Turussa enää
kaksi yleistä saunaa, mutta monessa olen saunonut, se oli siihen aikaan
vielä yleistä, ei ollut muita saunoja. Kun marraskuussa 1955 muutettiin
uuteen kerrostaloon Puistokadulla vastapäätä poliisilaitosta, niin
taloyhtiön kellarissa oli sauna. Se oli hienoa!

Kupittaankadun ja Itäisenkadun välisellä tontilla suurin piirtein meitä
vastapäätä oli leipomo, josta sai usein ostaa halvalla päivän vanhoja
munkkeja. Tontin keskellä oli Turussa aikaisemmin aika yleinen talotyyppi,
talo jonka alakerta oli kiveä tai rapattu ja yläkerta puuta. Niin vähän oli
Kupittaankadulla liikennettä, että pelasimme usein kadulla jalkapalloa tai
talvella jääkiekkoa juosten. Kun auto tuli mentiin sivuun. Erittäin vahvan
vaikutuksen tekivät miehet jotka tekivät vesijohto- tai viemäritöitä, koko
katu oli avoinna yhtenä vuonna. Työmiehet kertoilivat juttuja pikkupojille,
olivathan he suurin piirtein kaikki sodan käyneitä miehiä. Erittäin
miesmäistä oli mielestämme se, kun äijät virtsasivat kadulta kaivantoon.
Kaikenlaista pikkupojan muistiin jää.

Purokadun kentälle oli matkaa kaksi korttelia, siellä potkittiin palloa ja
luisteltiin ja pelattiin jääkiekkoa.

Aloitin oppikoulun syyskuussa 1953. Kouluni oli Svenska Klassiska Lyceum i
Åbo, lempinimeltään Classicum, nykyinen Katedralskolan siis, jossa
SenioriKulkuset harjoittelevat. Sinne kuljettiin raitiovaunulla, pysäkki oli
Vuorityuömiehenkadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmauksessa, siis kadun yli
Jarkko Laineen kotitalosta. Ruuhka-aikaan oli raitiovaunuissa usein myös
perävaunu. Muuten menin aina seisomaan kuljettajan viereen. Olihan siellä
kyltti "Puhelu kuljettajan kanssa kielletty", mutta ei siitä välitetty ellei
tarkastaja tullut paikalle. Kuljettajista tuli tuttuja ja kuuli mukavia
juttuja.

Koulussa oli ruokatauko 11.15-13.00 ja tulin aina kotiin syömään ja sitten
taas takaisin raitiovaunulla kouluun. Äitini oli kotirouva ja teki aina
jotain ruokaa, usein jäi jotain yli edellisestä päivästä joten paistettuja
perunoita ja vastaavaa syötiin. Tai lämmitettiin eilistä keittoa. Ja nyt
pitäkää kiinni tuoleistanne: Minulla oli huono ruokahalu ja koulun lääkäri
määräsi juomaan pullon pilsneriä, se vahvisti ja antoi ruokahalua.
Pyöreävatsaisen pilsneripullon ostin maitokaupasta osoitteessa Kupittaankatu
110, sopivasti kotimatkalla raitiovaunupysäkiltä. Muistan kuinka myyjä rouva
sanoi kerran: "Ja taidat taas tulla ostamaan sitä häppääsi"!

Sirkku kirjoitti...

ille tohtorille pitää olla ikuisesti kiitollinen, olut maistuu hyvin
vieläkin, vaikka ruokahalua on ollut yli kotitarpeen jo noin 50 vuotta.

Joka korttelissa oli siihen aikaan kauppa taikka kaksi. Ei ollut
marketteja. Oli Valion maitokauppoja, Kulmalan maitokauppoja, Osuuskauppoja,
Tarmoloita ja yksityisiä. Muistaakseni yksi kauppa oli Keiramon kauppa,
muistanko Marja oikein? Lihakaupat olivat erikseen, lihaa, maitoa ja
sekatavaraa myytiin kaikki erillisissä kaupoissa ja jossain liikkeissä oli
tuulikaapista ovet eri osastoille.

Iso asia oli kun Tuntematon Sotilas ilmestyi joulukuussa 1954, luin sen heti
vuoden vaihteen jälkeen, ikää oli 11 v. Mutta sodan käyneet aikuiset
juttelivat ja kehuivat ja syvän vaikutuksen se teki myös
yksitoistavuotiaaseen.

Vielä pari asiaa. Oliko Marja taloyhtiönne nimi Työväen Asunto-osakeyhtiö
Siivo vai muistanko väärin? Olen ollut siellä tekemässä perunkirjoitusta
1970-luvulla. Vastapäätä sitä taloa jossa Jarkko siis asui rakennettiin
Samppalinnan koulu ja Kulkuset harjoittelivat siellä noin 1971-1994.
Seuraavassa korttelissa eli Vuorityömiehenkadun toisella puolella oli Marjan
mainitsema Martin sivukirjasto. Siinä on nyt Sale.

Jos joku muu kuin Marja on jaksanut lukea, niin nostan hattua.

Terveisin
KIMMO

Sirkku kirjoitti...

Juu ja mää kans ole lukenu. Kiva juttu että kuorolla on blogi!

Jarkko Laine -muisteloita: olen esiintynyt JL:n kirjoittamassa näytelmässä "Herra Germaniasta, koivujen tyttö ja sulho sotilaan tamminen arkku". Jussi Helminen ohjasi, esityksen tekijöinä Turun Teiniteatteri (ei enää olemassa). Olin muuten osa kreikkalaista kuoroa, vaikkei se kuoro laulanut vaan lausui. Näytelmä lienee JL:n vähemmän tunnettua tuotantoa. :-)

terv.
Airi F.

Sirkku kirjoitti...

Kun nyt tällaista keskustelua on käyty Martin alueella asuneiden kesken,
niin tiedoksi tämä linkki:
http://www.martinranta.info/liikkeet_jl_2012.htm

Siinä on kyllä puutteita ja virheitä, esimerkiksi Keiramon sekatavarakauppa
oli muistaakseni Kupittaankadun ja Betaniankadun kulmassa, eli osoitteessa
Kupittaankatu 122. Elisa tarkoittanee tätä taloa isoäitinsä asuntona.
Minullakin asui siinä talossa luokkatoveri. Ja Marja T asui vastapäätä,
toisella puolella Kupittaankatua. Suutaria en muista, mutta kävin Mäntymäen
saunassa. Betaniankadulla Martinmäen kivitaloissa oli jossain vaiheessa
hieno sauna.

Martin alueella lapsena ja vaähän vanhempinakin asuneilla olisi paljon
juteltavaa.

KIMMO

Sirkku kirjoitti...

Arton vuoro muistella:
Olin samalla luokalla Martin koulussa yhden vuoden Jarkon siskon, Merjan kanssa.
Ja kirjastoa viistosti vastapäätä oli legendamme Timo Nummelinin koti.
Lisäksi Martinmäessä sijaitsi ravintola Martinex, josta äitini käski sunnuntaisin hakea keittiön kautta maitoa. Asuimmehan silloin samassa talossa.
Itse pelasin puolestani jalkapalloa ja jääkiekkoa Urheilupuistossa.
Maalikuningas Heikki Suhonen asui Betaniankadulla, joten Urkkapuistosta kasvoi huippuja.
Kun radiosta soitettiin ensimmäistä kertaa "Kissankultaa", niin Martinmäki oli aivan sekaisin!!
Itse saunoin Martin saunassa, Betaniankadulla.
Lamen-kauppa, Norssin vieressä, oli luistimien teroituspaikka.
Tässä muutamia poimintoja, lisää ehkä luvassa...

Sihteerikkönä toimi "kaunis Menna"

Sirkku kirjoitti...

Mirkun muistelo:
Heips!
Todella mielenkiintoista lukea muistelmianne alueesta, jolla olen työskennellyt viimeiset 20 vuotta (välillä 4 vuotta muualla) sekä aloittanut kulkuslaisena vuonna 1979 siellä Samppalinnan koulussa! Paria vuotta aikaisemmin aloitin myös opinnot alueen erään koulun (?) tiloissa (emme mahtuneet yliopistolle sinä syksynä). Tuossa koulussa toimii nykyään Turun Seudun musiikkiopisto sekä Turun Steiner -koulu, joihin olen kuljettanut paitsi tyttäriäni myös tyttären tytärtä. Lisäksi ex-vävyni asuu Kupittaankadulla, palautan sinne välillä lapsia. Viehättävä kaupunginosa! Pippurimyllystä on ainakin n. 30 vuotta saanut valtakunnan parhaimman pippuripihvin ja Pizzalinella on melko nopea palvelu... Martin kirjastoa tuli käytettyä useinkin, Martin koulussa olin aikoinaan erityisopetuksen harjoittelussa... Tuttuja nurkkia. Kiitos noista vanhemmista muisteluista!
Hyvää kesää kaikille!
t. mirkku

Sirkku kirjoitti...

Tiinan muistelo:
Heippa!
Minäkin olen martinmäkeläisiä. Asuin Savenvalajankadulla, aivan Martin kirkon alapuolella 12v, viisivuotiaasta eteenpäin.
Muistan kun istuin vesirokkoisena kotona äitini kanssa ja ajan kuluksi seurattiin yhdessä ikkunasta, kun sokeritehtaan piippua purettiin. Äijä istui piipun päällä ja pudotteli tiiliä alas, yksi kerrallaan. Odoteltiin, milloin äijä putoaa, mutta turhaan!
Savenvalajankadun sataman puolella oli joutomaatontti, jossa seikkailtiin lapsilauman kanssa. Sitten sinne alettiin rakentaa kerrostaloja, ja meitä harmitti. Mutta niissä vasta olikin jännää. Rakennusmiesten lähdettyä töistä, kiivettiin taloihin: niissä oli jo porraskäytävän portaat, tietenkin ilman kaiteita. Kun vartija tuli kierrokselle, oltiin hiljaa, ettei se huomaisi meitä. Ei huomannut ja seikkailu jatkui… Ihme, ettei kukaan kuollut.
Martin kirkon satamanpuolella on jyrkät kalliot. Siellä oli paikka, jota sanoimme surmanloukoksi. Se oli n. 30cm leveä ja parin metrin pituinen levennys pystysuorassa kalliossa, alapuolella ehkä parin metrin pudotus. Kun isosisko auttoi alkuun ja kaveri ojensi kätensä vastaan, siitä saattoi hienosti kävellä. En sitten pudonnut siitäkään.
4 maalia pelattiin Martin seurakuntatalon takana olevalla ruohikkoisella ja reunoistaan kallioisella joutomaa-alueella. Maitoa haettiin Valion maitokaupasta Temppelikadun kulmasta ja markan nallekarkkeja Salvan kaupasta saman korttelin toiselta syrjältä.
Luistelemassa käytiin Urkkarissa ja oli upeaa, kun musiikki soi kentällä. Siellä myytiin kuumaa mehua ja siellä haisi märiltä villatumpuilta.
Hiihtäen kierrettiin Karikonlenkkiä. Kerran kokeilin myös hyppimistä Urkkarin ankkalammikon jäälautoilla. Oli hauskaa, kunnes alle sattui vähän liian pieni lautta ja lumpsahdin lampeen. En hukkunut, jalat otti pohjaan. Oli kyllä aika noloa mennä kotiin vaatteet märkinä! Talven huippuhetkiä olivat koiravaljakkoajelut, joita järjestettiin Urkkarin sivukentällä.
Talonmiehet alueella olivat vihaisia ja muutenkin outoja. Meidän talon talkkari tappoi kissanpentuja lätkimällä niitä hengiltä autotallin seinään. Hissiä eivät alle 12v. lapset saaneet käyttää. Kerran minut yllätti samainen talkkari itse teossa ja pissasin housuihini, kun pelästyin niin kauheasti.
Kesäisin lähdettiin mökille veneellä, joka oli parkkeerattu tuulimyllyn kohdalle Aurajokeen. Kassit ja pussit raahattiin förin kohdalle, josta isä sitten otti meidät veneen kyytiin. Tämmöisiä muistoja heräsi, kun luin ilokseni teidän muisteloja Martista.

Mukavaa kesää kaikille martinmäkeläisille ja muillekin Kulkusille! Tiina

Sirkku kirjoitti...

Kiitos Tiinalle hienoista muistoista. Kyllä tällainen henkilökohtainen lähihistoria on hienoa, kuulee asioista joita ei tiennyt ja asioista, jotka itsekin muistaa. Tuo sokeritehtaan piipun purkaminen on tapahtunut joskus 1960-luvun alussa, koska sokerin valmistus päättyi silloin ja As Oy Sokeriranta valmistui 1963. Tiina on ollut todella pieni kun piippua purettiin. Sokeritehdas aloitti toimintansa vuonna 1859, joten se ehti juuri ja juuri sadan vuoden ikään.

Ajatelkaa millaisia hirveitä seikkailuja sen ajan rohkeat lapset kokivat. Onneksi ei käynyt hassummin kuin housuihin pissaaminen.

Sokeritehdas näkyi Puistokatu 3:n ikkunaamme kun muutimme Kupittaankadulta 11.11.1955 osoitteeseen Puistokatu 3. Se on talo jossa oli Rosita-baari ja koska palolaitos oli toisella puolella katua niin me kuulimme radiostamme paloautojen lähtiessä liikkeelle päivystäjän ohjeet autoille, jotenkin se löi läpi, meillä oli kai hyvä ULA-antenni ja asuimme 7. kerroksessa. Kummitätini asui joen rannassa osoitteessa It. Rantakatu 54, olisiko tämä ollut se talo jota rakennettaessa Tiina seikkaili? Kummitätini soitti meille aina ja kysyi missä palaa kun autot lähtivät. Heillä oli puutavaraliike satamassa ja hän pelkäsi sen puolesta. Nyt tapaan hänet Ukko-kodissa kun käymme 3 kertaa vuodessa laulamassa siellä SenioriKulkusten kanssa.

Urkkapuistossa on paljon käyty luistelemassa, mailan kanssa päivisin ja illalla ilman sitä kun musiikki soi. Tytöt luistelivat myös, hieman kiinnostivat jo nuorena, vaikka olin kovin ujo poikakoulun kasvattina. Kukaan ei ole vielä maininnut Samppalinnan maauimalaa, kesän helmi. Betonilla maattiin ja katseltiin ohikulkevia tyttöjä. Tosimiehet makasivat lyhyessä päässä, uloskäynti naisten pukuhuoneesta oli siinä päässä ja kaikkien naisten oli mentävä siitä ohi, vaikka olisivat menneet ylös mäelle makaamaan. Siinä sai sitten sekä ihailla että arvostella. Maauimala vihittiin käyttöön vuonna 1956 ja lempinimi oli ”akvaario”.

Tuosta sokeritehtaasta vielä. Se oli komea punaisista tiilistä tehty rakennuskompleksi, kaupunginarkkitehti Chiewitzin suunnittelema. Katselimme ikkunasta kun työmiehet tulivat ”Vulkun” telakalta kello 16. Satoja polkupyöräilijöitä ajoi ohi. Sitten kun se uusi kerrostalorykelmä tuli sinne niin vierailin usein. Tyttöystäväni asui siellä 1967-69. Puolimatka rakensi sen. Puolimatka oli Turun mahtigrynderi joka sai hyviä tontteja kun tuki politiikkoja, lähinnä kai demareita. Kovaa kähmintää oli eri rakennusliikkeiden ja asioista päättävien kesken. ”Turun tautia” siis. Turussa oli siihen aikaa sanonta, että Turussa rakennetaan kolmella tavalla: Huonosti, oikein helvetin huonosti ja niin kuin Puolimatka rakentaa. Turkuun rakennettiin nopeasti suuret määrät asuntoja kun Turku kasvoi sodan jälkeen. Puhutaan ajasta 1950-luvulta 1970-luvulle, ruutukaava-alueen lisäksi suuret lähiöt rakennettiin silloin. Ja nyt niitä pitää korjata.

Vieläkin tuo muisteluilta kummittelee takaraivossa. Miten olisi esimerkiksi jos nyt kun kuoro on lomalla Martin alueella asuneet menisivät joku ilta syömään Pippurimyllyyn ja kaljalla/viinille Huugoon sen jälkeen? Pippurimyllyyn, joka oli baari Martinex, josta Arto kertoi hakeneensa maitoa.

Terveisin
KIMMO

Mezzo kirjoitti...

Täytyypä liittyä muistelijoiden kerhoon.

Jotakin tosi mielenkiintoista Martissa piti olla, kun 60-luvulla yksi kiva opiskelijapoika suuntasi sinne lauantai-iltaisin kulkunsa...

Tämä muisto on Kulkusista. Kuorolaulusta kiinnostuneena uutena turkulaisena kyselin jatkopaikkaa kouluaikaiselle kuoroharrastukselle. Kerrottiin, ettei Turussa ole ylioppilaskuoroa, on vain jokin viihdekuoro, Kulkuset. Tieto tuli kaikkitietävältä taholta ja sitä olisi siis heti pitänyt ymmärtää epäillä. En epäillyt, tyydyin tietoon ja opinnot valtasivat musiikin tilan vapaa-ajassani. Seurasi vuosien tauko kuoroharrastuksessa.

Olen pikku hiljaa oppinut, että varsinkin hyvin varmoja tietoja pitää aina epäillä.