torstai 17. toukokuuta 2012

Taas Ukko-kodissa

SenioriKulkuset kävivät taas laulamassa Ukkokodissa eli Palvelutalo Wilenissä. Tiistaina 15.5 kello 17 vedettiin jugendsalissa noin 40 minuutin konsertti. Lyhennetty simakonsertti voisi sanoa.


Ensin harjoiteltiin ja keskusteltiin siitä millaisessa asussa mieslaulajat astuvat yleisön eteen. Tämä tyylikäs asu oli kuulemma naisten mielestä liian juhlallinen, mitä sitten laitetaan Itsenäisyyspäivänä? Vastaus on ihan selvä, vaaleansininen paita vaihdetaan valkoiseen paitaan!


Tässä tenorimme Terho. Ei kai voi väittää etteikö olisi tyylikäs mies. Edellisessä blogissa kerrotaan Non Troppo Benen osallistumisesta kvartettikilpailuun. Tuomari oli sanonut että kvartetilla on ihana ykköstenori.  Niinpä on!

Lopulta lähdettiin sitten laulamaan ilman takkeja.


Tällä kertaa oli aika vähän kuulijoita, varsinkin verrattuna Itsenäisyyspäivän juhlaan, jolloin sali on aina täynnä. Kiitoskahvi kyllä maistui kaikesta huolimatta urakan jälkeen.



Kahvin aikana oli kokousasioita ja sen jälkeen harjoiteltiin Kuopiossa yhteisnumeroina esitettäviä joikuja. 


Arja kertoi hienon uutisen. Me olemme Ukkokodin kulttuurikummeja ja kaupunki on tarjonnut kulttuurikummeille kiitokseksi Vanhan Raatihuoneen ensi laulukauden aikana sunnuntaisin konserttipaikaksi ilmaiseksi. Arja varasi heti päivän, kysyntä oli kova, mutta kevätkonserttimme on nyt sitten siellä 10.3.

Ei kommentteja: