Tässä menomatkalla bussissa.
Kirjasto tuki meitä ja mainosti runsaasti ja näin iloksemme kuulijoita oli yli neljäkymmentä henkilöä. Tyhjiä tuoleja ei ollut, mutta ei toisaalta myöskään tarvinnut hakea mistään niitä lisää. Kun kuorolaisia oli noin 30, olimme tyytyväisiä. Vanhan sanonnan mukaan konsertti on hyvä jos on niin paljon yleisöä, että kuoro häviäisi tappelussa.
Harjoittelimme ensin ja tutuistuimme akustiikkaan. Kuten Seppo humoristiseen tapaansa ilmoitti, niin akkusatiivi oli erittäin hyvä vaikka kattoon oli kiinnitetty insuliinilevyjä. Seppo juonsi konsertin, mutta sai sitä ennen asennushommia.
Tässä harjoitellaan kansanlauluketjua. Säestysryhmässä Tero Elomaa, pimpparauta, Kaarina Valtanen, pyykkilauta ja Lauri Laurikainen, harmonikka. Ja Arja Lyly johtaa.
Kirjaston seinillä oli ikoninäyttely. Tässä Vladimirin Jumalanäiti.
Seppo juonsi tunnetulla taidollaan ja sai monta naurua. Informatiivinen teksti upposi hyvin yleisöön.
Lopuksi mahtavat aplodit ja kiitosruusu Arjalle.
Ennen kotimatkaa kävimme kahvilla/teellä ja sämpylällä. Bloggaaja huomasi että ravintolassa myytiin myös pieniä valkoviinipulloja. Joten kun hän sai lasin käteensä oli aivan selvää, että hän ehdotti, että laulettaisiin moldavialainen Juomalaulu. Sitä ennen laulettiin kyllä se laulu joka jäi pois konsertin lopusta...
Kolmella somerolaisella kuorolla oli kuulemma harjoitus samaan aikaan. Olisi ehkä tullut lisää yleisöä muuten. Toisaalta, eiväthän kuorolaiset koskaan käy muiden kuorojen konserteissa.
2 kommenttia:
Kirjastosta tuli tieto, 48 kuulijaa. Oliko 50 tuolia, vai menivätkö kaikki?
Kulkusten seniorit ovat jälleen ilahduttaneet kuulijoitaan ja saaneet samalla itselleen hyvän mielen. Se on just niinku pitääkin!
Lähetä kommentti