Elokuvan alkuperäinen nimi on Love and Other Troubles, jolla se tullaan myös levittämään kansainvälisesti. Elokuvan nimi Suomessa on Hulluna Saraan.
Elokuvaa kuvattiin (ainakin osittain) Turussa viime kesänä. Hautajaiskohtausta kuvattiin Ylösnousemuskappelissa 2.8 ja avustajina oli muiden mukana Kulkusista kahdeksan "näyttelijää". Yhden kohtauksen kuvaamisessa meni koko päivä. Meidän piti olla paikalla kello 7 aamulla ja melkein kaksitoista tuntia meni ennen kuin pääsimme kotiin.
Yhtä kohtausta kuvattiin eri kuvakulmista useaan otteeseen. Ensin otettiin sama uudestaan useasti, välillä jatkettiin siitä mihin oli jääty. Ja taas siirrettiin kameroita ja valoja. Ja uudestaan. Tekniikka oli Englannista, kansainvälistä touhua siis.
Ruokapuoli oli hoidettu hyvin. Parkkipaikalla oli teltta jossa oli aamupala ja lounas (lihamakaroonilaatikkoa) ja välipala, siis nälkä ei päässyt yllättämään. Mehua ja vettä meni myös paljon, oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen päivä. Niitähän riitti viime kesänä.
Elokuvan traileri on julkaistu, kohtausta ei näy siinä. Pitää mennä elokuviin katsomaan vilahtaisiko oma tai tuttavan nenä tai muu ruumiinosa jossain kuvassa. Vapaalippuja ei ainakaan vielä ole tarjottu.
Mielenkiintoinen päivä. Näissä kuvissa koko kulkusjoukko, niin junioreja kuin senioreja. Tässä kuvassa kaikilla on sopivat hautajaisilmeet. Hyviä näyttelijöitä, tarkkaan laskien kolmella jopa rutiinia siltä ajalta kun Kulkusia oli Samppalinnan kesäteatterissa.
Mutta miksi toisessa kuvassa ollaan niin iloisen näköisiä? Johtunee varmaan siitä, että saimme kuulla että tuotantoyhtiö lupasi hyvittää Kulkusten pohjatonta kassaa sadalla eurolla. Ja sitäpaitsi, meillä oli ihan hauskaa.