
Neljä muutakin kulkuslaista oli joulu- ja laulukiireiltään ehtinyt kirkkoon. Yksi syy oli tietysti se, että kuoroa johtaa Kari Turunen (tyyli oli niin tuttu!) ja tenoristemmassa lauloi Teemu Tommola. Oli kivaa tavata heidät konsertin jälkeen ja vaihtaa muutama sana ennen kuoron kotimatkaa.
Bloggaajaa ilahdutti myös se, että Teemu kertoi EOL:in hänen johdollaan päivää aikaisemmin joulukonsertissaan esittäneen meikäläisen säveltämän ja Teemun hienosti sovittaman joululaulun On joulun aika jälleen. Nauhoitus on kuulemma olemassa ja se tulee pikapuolin. Kivaa kuulla. Laulun on muuten kantaesittänyt Värssyn Väärtti joulukonsertissaan Ruskon kirkossa vuonna 2007.
1 kommentti:
Sain nauhoituksen eilen Teemulta. Hyvin soi ja mielestäni kaunis laulu.
Oli kuulemma istunut hyvin konsertin ohjelmakokonaisuuteen.
Lähetä kommentti