sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Värssyjen lähtökonsertti

Värssyn Väärtti on toiminut noin 16 vuotta. Kun altto-Teija lähti vuodeksi Espanjaan, kvartetti järjesti hienon konsertin Teijan luona kutsuvieraille, kuorolaisille. Konsertti oli kyllä jo kesäkuussa, mutta bloggaaja kuuluu tähän myöhäisempään herännäisyyteen.

Vieraita saapumassa ja alla yleisöä odotustunnelmissa. Tarjottimella pöydällä on vielä laseja, siitä päätellen kaikki vieraat eivät ole vielä saapuneet.

Vielä virittäydytään, Katariina harjoittelee ja kuvaa bloggaajaa.

Joku on jo virittänyt nauhurin. Eiköhän se ollut Riku?

Ohjelmistona oli parhaat palat menneiltä vuosilta. Upeaa laulantaa! Bloggeria tietysti lämmitti erityisesti se, että kvartetille omistettu irkkulaulu oli päässyt mukaan ohjelmaan, ja se laulettiin kuten vain Värssyt osaavat.


Konsertin päätteeksi laulajat saivat muistoksi t-paidat. Pieni munaus kyllä tapahtui, kun kuvassa keskellä oleva "viides värssy" ja säestäjä Tiina jäi ilman.

Konsertin jälkeen siirryttiin terassille iltapalan ääreen. Ruoka maistui ja juttua piisasi.

Niin konserttivieraille...

... kuin isännille ja emännille.

Hannu on selvästi rokkifani. Tero on kyllä myös suuri rokkifani, vaikka se ei käy paidan tekstistä ilmi.

Viihdytysvuorossa mieskvartetti Non Troppo Bene.

Ja yleisö piti kuulemastaan ja kuvasi ja filmasi.

Päätteeksi siirryttiin taas sisätiloihin ja laulettiin yhteislauluina hienosti äänissä lauluja Kulkusten ohjelmistosta. Kaikki vieraat olivat saaneet ilmoittautumisen yhteydessä kertoa oman suosikkinsa, ja hajonta oli sellainen, että aika monta laulua laulettiin.

Todella hieno ilta. Hauskaa oli ja tippakin vilahti jonkun silmäkulmassa.

Ei kommentteja: