lauantai 1. toukokuuta 2010

Maaliskuun kiireitä ja CARPE DIEM

Olipa tosi kiireinen maaliskuu. Ei oltu juuri ehditty toipua Sekakuoropäivistä, kun valmisteltiin CARPE DIEM matineaa. Iso kuoro harjoitti esityskuntoon Kankaan sävellykset 'Merimiessäkkiä kannan' ja 'Merimiehen pesti'. Myös kvarteteilla oli töitä harjoitellessaan 'Viimeista kevättä', 'Vippaa mulle viitonen' ja 'Leila-valssia'. Senioreilla vasta töitä olikin Kankaan kansanlaulusovitusten kanssa. Solisti Reijo Ahola säestäjänsä Matti Taipaleen kanssa onneksi hoiti homman omin päin.

Matinea oli hieno juhla! Kankaan 60-vuotistaiteilijajuhla oli lämminhenkinen, ja salin täysi yleisö eli hienolla tavalla mukana. Pikku juttu ei ollut, että Kankaan muusikkouran alkutaipaleella mukana ollut Jukka Haavisto oli paikalla. Toijalan Mieskuoro antoi vakuuttavan näytön siitä, kuinka kuoroveljeys kestää vuosien kulutusta.

Herkkätunnelmaisen matinean jälkeen siirryttiin karonkkaan, jonka tunnelma nousi aivan kattoon asti. Kuoro oli valmistanut fantastisen ohjelman: oli Sinikan juhlakuvapuhe, haitarisoittoa esitti Valtteri, yksinlaulua 'Im tiefen Keller setze ich' Aulis Kotaviita ja miehet muodostivat tottakai mieskuoron, jolloin yleisö sai kuulla herkkääkin herkempiä serenaadeja.

Paljon oli työtä tehty, mutta suurenmoista hedelmää saatiin nauttia! Kuka meistä läsnäolleista saa toisen kerran kokea 60-vuotistaitelijajuhlan- tuskin kukaan!

1 kommentti:

Harmaaparta kirjoitti...

Hieno juhla oli ja lämminhenkinen tilaisuus. Hyvä että on tästä saatu blogiin juttu. Blogia onkin jo liian kauan taas laiminlyöty.

Ja tosiaan. Kestänee jonkin aikaa ennenkuin seuraavan kerran lauletaan 60-vuotistaiteilijajuhlassa. Mutta on sitä jo yli 50 vuotta kun ensimmäisen kerran lauloin kuorossa,tosin en johtanut!