Ystävyyden joulukonsertti 25.11.2017

Jo perinteeksi muodostunut Kulkusten ja Odd Fellows-järjestön Ystävyyden joulukonsertti oli Martinkirkossa lauantaina 25.11.2017.  Kirkko täyttyi kiitollisesta yleisöstä, joka ennen konserttia sai nauttia glögistä kirkon portailla.

Kuoro ennen konserttia

Yleisöä oli niin paljon, että Martinkirkon läheisyydessä oli todella vaikeaa löytää parkkitilaa.  Bloggaaja oli jo runsas puoli tuntia ennen konsertin alkua paikalla ja joutui kiertelemään lähikortteleita yli 15 minuuttia ennen kuin kirkon takaa Tiilentekijänkadulla löytyi yksi tyhjä paikka. Onnellinen sattuma, sillä kerrankin tuli lähestyttyä kirkkoa takaapäin ja näkymä oli upea kuten kuvasta näkyy.  Portaiden kiipeäminen kävi hyvästä iltapäivälenkistä.

Martinkirkko takaapäin

Ennen konsertin alkua.

Kuoro lauloi Heinillä härkien kaukalon niin että kuoro oli sekaisessa järjestyksessä ja miehet selin. He kääntyivät vasta kun heidän osuutensa alkoi.

Non Troppo Bene kuoron edessä laulamassa.

Vivere

Kuoro vauhdissa

Kuoro lauloi musikaalisesti ja hyvin Heidi Gräsbeckin johdolla, laulut soivat ihanasti kirkossa. Kirkkokonsertissa yleisö aina miettii pitääkö/saako taputtaa kesken kaiken vai ei. Tuttujen joululaulujen sarjasta poikkeava esitys, kolumbialainen Velo qué bonito sai sitten yleisön puhkeamaan spontaaneihin suosionosoituksiin.

Kvartetti Non Troppo Bene ja lauluyhtye Vivere vuorottelivat kuoron kanssa ja lauloivat tunnetulla taidollaan.  Viveren esittämät hovisäveltäjä Ari Törmän laulut sopivat tilaan erittäin hyvin. Sitä edeltäneen yhteislaulun aikana kuoro siirtyi kirkon sivukäytäville ja Viveren esityksen jälkeen valoja vähennettiin ja kuorolaiset lauloivat kynttilät kädessä Mozartin Ave verum corpuksen ja Jouluyö, juhlayön. Nämä olivat ehdottomasti konsertin huippukohdat.

Konsertti oli erittäin tunnelmallinen ja hieno aloitus joulun odotukseen, kiitos siitä! Yhteislaulut sujuivat vahvasti, paljon oli laulavaa kansaa liikkeellä.

Eikö bloggaaja sitten löytänyt mitään kauneuspilkkuja? No, hieman taas harmitti tuo ikuinen ongelma eli Bereden väg för Herran-koraalin ö-äänteen lausuminen.  Kiittäessäni Heidiä konsertin jälkeen mainitsin tästä.  "Niin, sanoi Heidi, se näyttää olevan vaikea asia."  Onneksi kaikki muu onnistui hienosti!

Suomi on hyvä maa

Suomi on hyvä maa oli SenioriKulkusten Suomi 100-sarjaan hyväksytyn konsertin teemana.  Konsertti oli Turussa Valtionvirastotalon auditoriossa 7.11.2017.  Konsertti onnistui erinomaisesti ja se oli loppuunmyyty. Konserttipaikan akustiikka oli hyvä, kuoron taustalla oli Aurajokimaisema ja konserttiin väliajalla kuuluneen kahvitarjoilun karpaloleivos oli maukas.

Äänenavaus

Sirkku ja Leena tuovat Kulkusten vanhan lipun Suomen lippujen keskelle.

 Kuoron johtaja Arja Lyly oli koonnut konserttikokonaisuuden, jossa oli suomalaista musiikkia Suomen laulusta ja Finlandiasta ja muista Sibeliuksen lauluista lähtien hänen itsensä viime vuonna kantaesitettyyn sarjaan Risto Rasan runoihin. Isänmaallisessa osassa oli myös kvartetti Nelivedon esittämät Madetojan Kaunehin maa ja konsertin nimikkolaulu, Urpo Jokisen Suomi on hyvä maa. Suomalaisen rukouksen jälkeen laulettiin Veteraanin iltahuuto yhteislauluna.

NeliVeto

Tauon jälkeen kuoro tuli juontajien muodostaman portin läpi.

Arja kertoo taustaa laulusarjalleen.

Konsertissa kuultiin myös kansanlauluja ja suomalaisuuteen kuuluva tango.  Reino Helismaan laululle Lintu merellä löytyi myös paikka.  Konsertin viimeisinä numeroina kuoro lauloi  Kaj Chydeniuksen lauluja Turun Kaupunginteatterin legendaarisesta Seitsemän veljestä-esityksestä yli neljänkymmenen vuoden takaa. Nyt oltiin teatterin naapurissa, ja teatterissa esitettiin samanaikaisesti konsertin kanssa näytelmän uutta versiota.
Konsertin juonsivat Leena Haulisto ja Veikko Nikander.  He kertoivat laulujen lomassa Suomen historiasta tuoden aina joko omia tai sukunsa tapahtumia ja muistoja esille ja historia tuli näin tavallisten ihmisten tasolle.

Kuoro sai konsertista erittäin hyvää palautetta. Yleisö taputti lopussa seisomaan nousten kun viimeinen laulu, Kaj Chydeniuksen Suomenmaa, oli kuultu. Ylimääräisenä kuoro ja yleisö lauloivat Maamme-laulun.  Yleisö lauloi täysin rinnoin mukana.  Pakko myöntää, että tippa tunki väkisin silmään bloggaajallakin.

Kuvaajat Päivi Glad, Heidi Haulisto, Julia Nurmi, Terttu Ollikainen, Kimmo Stjärnstedt

Samppalinnan avajaiset 20.6

Eivät ne olleet oikeastaan Samppalinnan avajaiset, vaan uimastadionin uudelleenvihkiäisjuhla, kuten kaupungin puhuja totesi. SenioriKulkuset oli saanut keikan sinne.

Usean kauniin päivän jälkeen oli nyt tänään normaali suomalainen kesäpäivä, harmaata, kylmää, kova tuuli ja pientä tihkusadetta.  Mutta urheasti kävi joukkomme taistoon luonnonolosuhteita vastaan.

Autot parkkeerattiin Luostarinvuoren lukion pihalle ja avattiin ala-aulassa hieman ääniä.  Sitten marssittiin uimastadionille. Saatiin rannekkeet ja ylös odottamaan juhlan alkua. Kun saavuimme ei vielä juuri ollut väkeä, mutta kutsuvieraita tuli sitten parikymmentä.  Saman verran oli altaassa väkeä ja muutama värjötti tuulessa ja tuiskussa. Altaassa oli käsittääkseni mukavan lämmintä, 25-27 astetta? Netissä ei löytynyt tietoa.

Hiljaista oli kun saavuttiin paikalle.

Muutama on jo kokoontunut kuorolaisten lisäksi.

Lauloimme Turku-aiheisia lauluja,  Viherluotoa ja yksi Lyly oli myös ohjelmistossa. Kun ensin laulettiin kaksi laulua ennen puheita, niin puheessa kiitettiin sen jälkeen kuoroa, "joka lauloi vastatuuleen". Niin tehtiin, ei mitään äänenvahvistuksia.

Åbo Simklubbin tytöt esittivät kuviouintia ja kaksi uimahyppääjää uimahyppyjä. Ylhäällä kymmenessä metrissä tuuli niin, että hyppääjät joutuivat odottamaan välillä sopivaa tuulirakoa.

Kutsuvieraat saivat lasin kuohuvaa, jonka he nauttivat kuorolaulun säestyksellä.  Lauloimme aivan heidän lähellään.

Ja sitten kotiin.  Onneksi meille tultiin nyt avaamaan yläportti ettei tarvinnut kiertää niin kaukaa ja hankalien portaiden ja jyrkän ala- ja ylämäen kautta. 
 

Kova tuuli näkyy vaatetuksena ja tukan asennossa

Olipahan keikka. Miksi olimme etukäteen kuvitelleet että se lauletaan kauniina ja lämpimänä kesäpäivänä auringon paistaessa? Se olisi ollut kiva keikka!

Järjestäjät olivat hankkineet puheenpitäjille katoksen. Säähän erinomaisen hyvin sopiva brändi.

Portsan pojat

SenioriKulkuset on kuluneen laulukauden aikana laulanut turkulaisen muusikon ja säveltäjän Pentti Viherluodon lauluja. 

Viherluoto asui pitkään Portsassa eli Port Arthurin kaupunginosassa. Kaikki vanhat turkulaisethan tietävät, että nimi tulee siitä, kun muurari teki talon kivijalkaa (Arvinkatu 5 tarinan mukaan) ja pikkupojat kysyivät: "Mitä sä teet?"  Muurari siihen, että Port Arthurin linnoitusta. Venäjän-Japanin Port Arthur oli pitkän saarron ja kovien taistelujen jälkeen antautunut tammikuussa 1905. Puutaloaluetta rakennettiin siihen aikaan. Kaupunginosa alkaa siinä komean Mikaelinkirkon kohdalla ja kirkkohan valmistui vuonna 1905. Tämä oli siis alueen kiihkeimmän rakentamisen aikaa.

Korttelin päässä Viherluodon nuoruusvuosien asunnosta paljastettiin tammikuussa 1972 taiteilija Viljo Mäkisen patsas Portsan pojat osoitteessa Puutarhakatu 34.  Patsas kuvaa kahta koulupoikaa, jotka kirmaavat pitkin Puutarhakatua Turun Lyseoon. Koulukirjat ovat remmillä kiinni. Turun Lyseo oli, kuten moni muistaa, Puutarhakadun toisessa päässä Aurakadun ja Maariankadun kulmassa. Nykyään se on Cygnaeuksen ruotsinkielinen alakoulu. Patsaan lahjoittivat Turun Työväen Säästöpankki ja sen toimitusjohtaja Eero Numerla, joka oli Turun Lyseon kasvatti.

Laulettiinko paljastustilaisuudessa  yhden Portsan suuren pojan Pentti Viherluodon Portsan poikain laulu?  Oliko säveltäjä itse paikalla?  Ehkä joku tietää, minä en, mutta olisihan se laulu sopinut sinne. Komea laulu, myös (ja varsinkin?) SenioriKulkusten esittämänä.

Viljo Mäkinen oli keraamikko (Kupittaan Savessa vuoteen 1960) ja kuvanveistäjä, joka tunnettiin humoristisista ja sympaattisista ihmis- ja eläinhahmoista. Kulkuset jakaa kipsistä Sointu-patsasta.  Sen Viljo Mäkinen on tehnyt ja ensimmäinen kappale luovutettiin vuonna 1960 Edvin Laaksoselle.

Montako patsasta on vuosien varrella jaettu?  En tiedä, olen saanut omani vuonna 2013, mutta siinä ei ole numeroa. Hieno kunnianosoitus.

Lauluisku sateessa

Seniorien piti tehdä perinteinen lauluisku Förille tänään. Ja tehtiinhän se, sateen sattuessa sateessa.  Ikävä kylläkin ohjelmistossamme ei ole laulua Singing in the Rain.

Meitä oli noin 20, ihmisiä hyvin vähän liikkeellä eli yleisöä ei juuri ollut.  Mutta seisoimme tuon vanhan Auran Panimon seunustalla, saimme hyvän kaikupohjan laulullemme ja kuulemma laulu kuului puoliväliin jokea asti. Kolmen laulun jälkeen ajoimme yli Förillä ja lauloimme Aamu Airistolla.  "Niin kirkkahasti, kirkkahasti kimmeltää taas ulappa Airiston..."  Aurajoki ei hirveästi kimmeltänyt. Yksi pyöräilija tuli kanssamme Förillä joen yli ja katseli hieman pitkään, kai kummaksuen.

Osa lähti lämmittelemään Brunolle. Yleensä olemme käyneet iltapalalle, nyt otimme lasillisen.  Useimmat rommitotin.  Totiset ottivat siis totin.

Brunolla oli kuivempaa ja mukavampaa.

Satoi, satoi, ja Förillä ei ollut yhtään matkustajaa.

Miksi en ottanut kuvaa laulajista työn touhussa? No, kun pidin sateenvarjoa yhdellä kädellä ja nuottikansiota toisella kädellä, niin ei riittänyt kättä kameralle.  Se paljon puhuttu välikäsi oli jäänyt kotiin.

Toivotaan ensi keväänä parempaa säätä.

Seniorit kävivät Somerolla

SenioriKulkuset tekivät retken Somerolle tiistaina 23.5. Kulkusten kevätkonsertti oli samana päivänä Uittamolla.  Ikävä yhteensattuma.

Lähdimme liikkeelle bussilla kello 13.  Ensimmäinen kohde oli Härkälän kartano. Söimme ensin maittavan myöhäisen lounaan ja sen jälkeen isäntä kertoi kartanon historiasta alkaen vuodesta 1594. Sen värikkäisiin vaiheisiin kuuluu muun muassa toimiminen kunnalliskotina 1900-luvulla. Nykyinen isäntäväki on restauroinut kartanon nykyisen vuonna 1882 rakennetun päärakennuksen.  Näimme myös kiinalaisen salin  ja japanilaisen huoneen kiinnostavine kokoelmineen.  Valokuvaaminen niissä on kielletty.
 

Kartano pääsisäänkäynnin  puolelta.

Arja löysi ihmeellisen soittopelin.

Kahvi on juotu ja salissa kuunnellaan isännän kertomusta historiasta.

Seppo ehti jo avata kännykkänsä.

Näkymä terassilta puistoon ja KIrkkojärvelle.

Altot ja vanha kartano.

Lauloimme kiitoslaulun isännälle.

Kartanosta ajoimme hautausmaalle.  Unto Monosen haudalla lauloimme tietysti Satumaan ja Rauli Badding Somerjoen haudalla pätkän Paratiisia. Baddingin pysäkki keskustassa nähtiin ja laulettiin yksi laulu.

Unto Monosen haudalla.

Baddingin pysäkki

 Lauloimme sielläkin. 

Matkalla takaisin bussiin bongasin myös seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsaan.  Nikula oli ensimmäinen maailmassa joka ylitti 5 metriä, se tapahtui Pajulahden hallissa helmikuussa vuonna 1963 ja samassa kilpailussa hän ylitti vielä 505 senttiä ja 510 senttiä. Uusia hallimaailmanennätyksiä kaikki. Toki hän oli jo Kauhavan juhannuskisoissa 1962 hypännyt uuden maailmanennätyksen 494.  Hän oli uuden ihmeellisen lasikuituseipään ensimmäisiä käyttäjiä.

Pentti Nikulan patsas.  Ei ihan luonnollista kokoa.

 Konserttimme oli seurakuntakeskuksessa.  Siellä on erinomainen akustiikka.  Onnistuimme hyvin, Arjakin totesi, että huomaa että osaamme nämä laulut. Viherluotoa ja Arjan somerolaisen Risto Rasan runoihin tekemä laulusarja. Riitta Vasenkari oli mukana ja luki runoja laulujen välissä. Tottakai lauloimme myös yhden Unto Monosen tangon.

Iloinen soittajapoika.  Virpi Metsätähti solistina ja Arja myötäilee huuliharpulla. Marjatta säestää pianolla.

Portsan poikien laulussa solistiryhmässä tyttöjä eli Leena Haulisto, Merja Wikström ja Virpi Metsätähti.

KulkusSiskot ja Seppo Haapakoski solistina.

Yleisöä oli saapunut harmillisen vähän, lipunmyyjien mielestä somerolaisten pitäisi hävetä. Samanaikaisesti oli paikallisen Nostalgia-viikon jazziltamat ja mieskuoron harjoitukset, siinä osa selityksiä.  Onneksi meillä oli aveceja mukana ja Someron Naislaulajat lauloivat kolme laulua ja kuuntelivat muuten yleisön joukossa.

Bussissa oli mennen tullen tietokilpailuja ja matka sujui muuten mukavasti jutustellen. Kaiken kaikkiaan oikein mukava retkipäivä.

Pentti Viherluoto-seura myy edullisesti noin parikymmentä vuotta sitten ilmestyneen, Turun Sanomien julkaiseman Pentti Viherluodon elämäkerran Puhelinlangat laulaa. Ostin sen kun Virpi Metsätähti mainosti bussissa ja haki kotoaan. Kiinnostava kirja, äitini puhui usein Viherluodon pojista, jotka olivat tuttuja, asuivat samalla Portsan alueella.