torstai 21. lokakuuta 2010

"Ol' kerran metsässä mökki"

Seniorikulkuset järjesti tiistaina 19.10.2010 illalla seurakunnan avustuksella Henrikin kirkon seurakuntakeskuksen uudessa, komeassa Ruususalissa tilaisuuden, jossa laulettiin yhdessä vanhoja koululauluja. Noin 50 seniori-ikäistä laulajaa oli kuorolaisten lisäksi kokoontunut muistelemaan ja laulamaan.


Kuoro lauloi Päiviö Kankaan johdolla malliksi kaksi omaa numeroaan, P.J. Hannikaisen Suojelusenkelin ja Evert Tauben Nocturnen ja tilaisuuden lopuksi vielä yleisön pyynnöstä ylimääräisenä Kesäpäivän Kangasalalla. Vanhojen kuorolaisten stemmalaulua kuului myös yleisön joukosta.



Yhteislaulu kaikui komeasti. Joukossa näkyi myös vanhoja, tuttuja kuorolaisia. Reinhold ja Ulla Resch ja Maire Wessman penkin päässä laulun lumoissa.





Päiviö Kankaan leppoisasti juontamassa tilaisuudessa oli niin hyvä tunnelma, että pitää miettiä samantyyppisen tilaisuuden järjestämistä taas joskus. Kevään ja kesän lauluja ehkä? Joululaulutilaisuuksista ei ole puutetta.

"Ol' kerran metsässä mökki..."

Seniorikulkuset järjesti 19.10.2010 Henrikin kirkon seurakuntakeskuksen uudessa Ruususalissa seurakunnan avulla tilaisuuden, jossa laulettiin yhdessä vanhoja koululauluja. Noin 50 seniori-ikäistä laulajaa oli kuorolaisten lisäksi kokoontunut muistelemaan ja laulamaan.

Kuoro lauloi malliksi kaksi omaa numeroaan ja lopuksi vielä yleisön pyynnöstä ylimääräisenä Kesäpäivän Kangasalassa.

Laulu kaikui komeasti. Joukossa näkyi myös vanhoja kuorolaisia.


Päiviö Kankaan leppoisasti juontamassa tilaisuudessa oli niin lämmin tunnelma, että vastaavan tilaisuuden pitämistä taas joskus pitää harkita vakavasti.



sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Seniorikuulumisia


"Syysaamu kirpeä koittaa yli heräävän kaupungin" on juuri nyt totta, jälleen kerran. Kesä meni, huippuhelteistä selvittiin elävänä ja nyt on palattu kuorolaulajien tuttuun arkeen.

Seniorien syysohjelma alkoi Ruusukorttelissa pidetyissä Hyvän Mielen Iltamissa romanttisten laulujen tunnelmissa. Laulajat olivat hieman kesäterässä, mutta saatiin kokoon kaikki stemmat kattava ryhmä. Laulut menivät hyvin, vaikka salin akustiikka on vaikea, kaiuton. Syyskauden ohjelmasuunnitelmia saatiin nopealla tempolla kokoon: seniori-ilta Henrikinkirkon Ruususalissa ja joulukonsertti Mikaelinkirkossa Nordea Seniorien järjestämänä.

Kuoro valmistautuu muutokseen, sillä tämä syksy tulee olemaan viimeinen Päiviö Kankaan johtama laulukausi. Hän siirtyy 83 v. täyttäessään eläkkeelle kuoronjohtaja-ammatista. Uutta johtajaa etsitään ja löydetään! Kuoro on hyvässä laulukunnossa Kankaan monivuotisen opetuksen jälkeen, kelpaa sen johtoon tarttua.