tiistai 30. toukokuuta 2017

Seniorit kävivät Somerolla


SenioriKulkuset tekivät retken Somerolle tiistaina 23.5. Kulkusten kevätkonsertti oli samana päivänä Uittamolla.  Ikävä yhteensattuma.

Lähdimme liikkeelle bussilla kello 13.  Ensimmäinen kohde oli Härkälän kartano. Söimme ensin maittavan myöhäisen lounaan ja sen jälkeen isäntä kertoi kartanon historiasta alkaen vuodesta 1594. Sen värikkäisiin vaiheisiin kuuluu muun muassa toimiminen kunnalliskotina 1900-luvulla. Nykyinen isäntäväki on restauroinut kartanon nykyisen vuonna 1882 rakennetun päärakennuksen.  Näimme myös kiinalaisen salin  ja japanilaisen huoneen kiinnostavine kokoelmineen.  Valokuvaaminen niissä on kielletty.
 
Kartano pääsisäänkäynnin  puolelta.

Arja löysi ihmeellisen soittopelin.
Kahvi on juotu ja salissa kuunnellaan isännän kertomusta historiasta.
Seppo ehti jo avata kännykkänsä.


Näkymä terassilta puistoon ja KIrkkojärvelle.
Altot ja vanha kartano.

Lauloimme kiitoslaulun isännälle.

Kartanosta ajoimme hautausmaalle.  Unto Monosen haudalla lauloimme tietysti Satumaan ja Rauli Badding Somerjoen haudalla pätkän Paratiisia. Baddingin pysäkki keskustassa nähtiin ja laulettiin yksi laulu.

Unto Monosen haudalla.

Baddingin pysäkki
 Lauloimme sielläkin. 
Matkalla takaisin bussiin bongasin myös seiväshyppääjä Pentti Nikulan patsaan.  Nikula oli ensimmäinen maailmassa joka ylitti 5 metriä, se tapahtui Pajulahden hallissa helmikuussa vuonna 1963 ja samassa kilpailussa hän ylitti vielä 505 senttiä ja 510 senttiä. Uusia hallimaailmanennätyksiä kaikki. Toki hän oli jo Kauhavan juhannuskisoissa 1962 hypännyt uuden maailmanennätyksen 494.  Hän oli uuden ihmeellisen lasikuituseipään ensimmäisiä käyttäjiä.
Pentti Nikulan patsas.  Ei ihan luonnollista kokoa.
 Konserttimme oli seurakuntakeskuksessa.  Siellä on erinomainen akustiikka.  Onnistuimme hyvin, Arjakin totesi, että huomaa että osaamme nämä laulut. Viherluotoa ja Arjan somerolaisen Risto Rasan runoihin tekemä laulusarja. Riitta Vasenkari oli mukana ja luki runoja laulujen välissä. Tottakai lauloimme myös yhden Unto Monosen tangon.

Iloinen soittajapoika.  Virpi Metsätähti solistina ja Arja myötäilee huuliharpulla. Marjatta säestää pianolla.

Portsan poikien laulussa solistiryhmässä tyttöjä eli Leena Haulisto, Merja Wikström ja Virpi Metsätähti.
KulkusSiskot ja Seppo Haapakoski solistina.

Yleisöä oli saapunut harmillisen vähän, lipunmyyjien mielestä somerolaisten pitäisi hävetä. Samanaikaisesti oli paikallisen Nostalgia-viikon jazziltamat ja mieskuoron harjoitukset, siinä osa selityksiä.  Onneksi meillä oli aveceja mukana ja Someron Naislaulajat lauloivat kolme laulua ja kuuntelivat muuten yleisön joukossa.

Bussissa oli mennen tullen tietokilpailuja ja matka sujui muuten mukavasti jutustellen. Kaiken kaikkiaan oikein mukava retkipäivä.

Pentti Viherluoto-seura myy edullisesti noin parikymmentä vuotta sitten ilmestyneen, Turun Sanomien julkaiseman Pentti Viherluodon elämäkerran Puhelinlangat laulaa. Ostin sen kun Virpi Metsätähti mainosti bussissa ja haki kotoaan. Kiinnostava kirja, äitini puhui usein Viherluodon pojista, jotka olivat tuttuja, asuivat samalla Portsan alueella.





Ei kommentteja: