perjantai 5. toukokuuta 2017

Matti Pelo koulutti SenioriKulkusia


Kuoromme basso Seppo Haaapakoski tapasi pari vuotta sitten Turkin kiertomatkalla arvostetun laulupedagogin Matti Pelon. Matti on ystävällisesti tullut kouluttamaan kuoroamme, nyt neljäntenä päivänä huhtikuuta oli toinen tällainen tilaisuus. En rupea tarkkaan selostamaan mitä tehtiin, (tuskin edes muistan kaikkea), mutta muutama muistikuva sallittakoon.

Olimme varanneet viisi tuntia, joten aikaa oli runsaasti. Saimme erittäin perusteellisen lämmittelyn ja  äänenavauksen.  Opimme seisomaan oikealla tavalla, opimme istumaan oikealla tavalla ja paljon muuta.  Äänenmuodostusta kävimme läpi sekä koko kuoron kanssa että stemmoittain.

Matti Pelo opettaa oikean istuma-asennon. Hengitysharjoituskin taitaa olla menossa.
Välillä söimme kuoron tarjoamaa välipalaa. Kun kaikille kuorolaisille ei päivä sopinut ja jotkut joutuivat välillä poistumaan, niin kävi niin hassusti/hauskasti, että meitä oli vain neljä mieslaulajaa saamassa tehokkaasti opetusta varsinaisessa pienryhmässä. Sen päätteeksi päätimme yllättää naiset ja lauloimme heille Souda souda sinisorsan. Oikealla äänenmuodostuksella tietysti Matin säestyksellä. Naiset olivat sinä aikana olleet ahkeria ja opetelleet uuden laulun ja vastasivat laulamalla sen meille. Ai minkä laulun?  Sen kuulee kevätkonsertissa 7.5.

Naisten laulun ensiesitys
 Oli kiva päivä. Opittiin, naurettiin. Taas tuli toivottavasti äänen iästä joku vuosi pois.

Oppi ja äänenhuolto ovat tarpeen, koska kevät on kiireistä aikaa.  Seniorit ovat laulaneet 2.5 harjoituskonsertin Ukkokodissa, 7.5 on kaksi kevätkonserttia Raatihuoneella, 9.5 on konsertti Meri-Karinassa, seuraavana viikonloppuna osa kuorosta lähtee SULASOLin laulujuhlille Hämeenlinnaan ja 23.5 on oma konsertti Somerolla. Ehdimme vielä 30.5  Förille. Olemme jo muutamana keväänä tehneet lauluiskun siellä.

Suuret kiitokset Matti Pelolle ja Sepolle, joka on järjestänyt tämän koulutuksen meille.




Ei kommentteja: