perjantai 7. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän kirkkojuhla 2012

SULASOLin Varsinais-Suomen piiri järjesti taas perinteisen Itsenäisyyspäivän kirkkojuhlan Turun Tuomiokirkossa. Kulkuset olivat vahvasti vaikuttamassa siihen, että tilaisuudesta tuli onnistunut ja vaikuttava.

Bloggaaja ehti äänenavauksen ja soundcheckin lisäksi myymään ohjelmia sillä aikaa kuin Katariina opetti lippuäksiisiä.
 
Juhlassa esiintyivät Naantalin Laulajat, SenioriKulkuset ja lauluyhtye Vivere. Se alkoi sillä että Suomen lippu ja piirin lippu tuotiin sisään. Lipunkantajat ja airueet olivat Naantalin Laulajista.

Musiikkiosuuden aloitti kaikkien laulajien suurkuoro laulamalla Kuusiston Suomalaisen rukouksen Naantalin Laulajien johtajan Jouko Valkosen johtamana. Tämän jälkeen Naantalin Laulajat esitti oman ohjelmansa, josta Vivaldin Gloria jäi parhaiten mieleen. Anu Åberg säesti kuoriuruilla.

Tässä Naantalin Laulajat vielä harjoittelevat Gloriaa. Anu Åberg säestää ja kuorolaisten kasseja näkyvissä.


SenioriKulkuset lauloi Arja Lylyn johdolla. Ohjelmassa oli kaksi Piae Cantiones-laulua, kaksi kesäistä tunnelmapalaa ja kaksi joululaulua. Kaarlo Sarkian runon Maisema on kuoron altto TarjaTuula Koskinen pukenut sävelasuun. Se on monen suosikki ja koska Peltrut ovat sen levyttäneet, niin vanhat peltrut Sirkku ja Elisa olivat kuulemma laulaneet mukana penkistään käsin, kuten sanonta kuuluu. Arja Lyly on sovittanut laulun Eero Hulkon ja Jukka Saarisen laulun Jouluun portti aukaistaan joka sopi näin ennen joulua.

  
Vanhassa katedraalissa lauletaan vanhojen pylväiden katveessa.

SenioriKulkusten rivistöä. Alhaalla vasemmallaTarjaTuula Koskinen

Jouluun portti aukaistaan. Edessä sooloryhmä.

Pastori Anneli Rantalaihon puheen ja komeasti kaikuneen kolehtivirren Sun kätes Herra voimakkaan jälkeen oli lauluyhtye Viveren vuoro. Laulajien äänet soivat kauniisti yhteen. Kahden tutun Piae Cantiones-laulun jälkeen oli hauskaa kuulla kuinka yhtyeen mieslaulajat lauloivat vähemmän lauletun sävelmän Psallite. Joku yleisössä oli pannut merkille että Viveren naiset astuessaan sivuun ja kuunnellessaan olivat olleet ihailevan näköisiä.  

Vivere

Psallite - Veisatkaa! Viveren miehet!
Lopuksi kaikki laulajat yhdistivät voimansa ja lauloivat Arja Lylyn johdolla Finlandian. Vielä Hoosianna kaiken kirkkokansan laulamana, lippujen poistuminen ja niin oli onnistunut tilaisuus ohi ja väki poistui kotiinsa valmistautumaan Suomen suosituimman televisio-ohjelman seuraamiseen.



Komealta näyttävä ja komealta kuulostava suurkuoro.

Liput poistuvat.
Paljon oli hyvää musiikkia, mutta kyllä kaikkein sykähdyttävintä oli saada laulaa suurkuorossa kaksi Itsenäisyyspäivän hittiä. Koska ne ovat tuttuja, niin ne onnistuivat hienosti ilman erillistä harjoitustakin.

Piirin puheenjohtaja Katariina ja taloudenhoitaja Sirkku olivat kantaneet suurimman taakan järjestämisessä. Koska Kulkuset ensi vuoden itsenäisyyspäivänä ovat kilpailemassa Krakovassa, niin he huomauttivat minulle, että ensi vuonna junailet sitten kaiken yksin. Olisko vapaaehtoisia vaikka ohjelmien myyjiksi?


Sirkku ja Katariina roudaavat tavaroita pois ja odottavat kuusen varjossa Teron autoa, kuljetuspalvelua siis.
Tämän postauksen kuvat ovat Katariina Kärki-Suden ja bloggaajan itsensä ottamat.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kirkkojuhla oli jälleen juhlallinen ja koskettava tilaisuus. Hyvä piiri!
Osallistuin tällä kertaa tapahtumaan Naantalin Laulajien rivistössä, jossa ilokseni on monen ikäisiä laulajia. On mukavaa kun ihmisiä ei erotella iän perusteella!