lauantai 15. joulukuuta 2012

Kolmenlainen joulu


Kulkusten lauluyhtyeet olivat keksineet mainion ajatuksen eli miksi ei pidettäisi ihan oma joulukonsertti nyt kun ison kuoron konsertti siirtyi Nuutinpäivään. Tuumasta toimeen ja torstaina 13.12 oli Sibeliusmuseossa konsertti nimellä Kolmenlainen joulu. Vaikka konsertti oli sopivasti Lucian-päivänä, niin tätä ei sentään huomioitu. Toki se vaikutti konserttiin saavuttaessa, naapurissa Tuomiokirkossa pidetty Lucian kruunajaisjuhla oli kerännyt parkkipaikat täyttäneen yleisön.
Teemalla Kolmenlainen joulu oli ilmeisesti viitattu kolmeen erilaiseen esiintyvään kokoonpanoon.  Teema viittasi myös konsertin sisältöön, oli perinteistä joulumusiikkia, kevyttä joulumusiikkia ja kaiken kruununa vielä ihan uuden musiikin kantaesitys.
Kaikki esiintyjät aloittivat konsertin laulamalla yhdessä Kilisee, kilisee kulkunen. Aika arvattavaa, ellen sanoisi jopa että pakollinen numero. Se löytyy myös Kulkusten joululevyllä Joulua juhlii maa vuodelta 2003. Levyn nimi on muuten keksitty juuri tästä joululaulusta.                

Kilisee, kilisee

Loputkin kilisijöistä

Elisa ja Teija vauhdissa

Päivikki ja Arto

Sopraanovoimaa bassojen edessä
Non Troppo Bene lauloi ensin neljä perinteistä joululaulua.  Äänet soivat kauniisti yhteen, yhtye on toiminut jo 20 vuotta, tosin kokoonpanovaihdosten jälkeen uusimmassa kokoonpanossa vasta vuoden verran.
Perinteisiä joululauluja

TTT = Tero, Terho, tenoreita
Bassojen päälle on hyvä rakentaa

Värssyn Väärtti on toiminut vuodesta 1995 ja nykyisessä kokoonpanossakin jo vuodesta 1997. Se kuuluu yhtyeen soundissa, laulajat tuntevat toisensa erittäin hyvin. Hieman ihmetyttää että käsiohjelman mukaan yhtye on sijoittunut 1. sijalle Sekakuoroliiton kilpailussa yksinkertaisten kvartettien sarjassa. Minä tunnen yhtyeen jäsenet erittäin hyvin, eivätkä he ole millään tavalla yksinkertaisia...
Värssyjen ohjelmassa oli Kulkusten entisen johtajan Teemu Tommolan sovitus laulusta Varpunen jouluaamuna. Kaunis sovitus, ei erityisen yksinkertainen, mutta kauniisti soi.
Tässä Värssyillä menossa Varpunen jouluaamuna
Lauluyhtye Vivere on nykyään, toimittuaan vajaa kaksi vuotta, kahdentoista laulajan yhtye. Maarit Lindblom on sopraano ja taiteellinen johtaja. Yhtye on paitsi kolminkertainen kvartetti myös pieni kamarikuoro ja kun Kulkuset ensi vuonna joulukuun alussa lähtee kilpailemaan Krakovaan, on Viveren tarkoitus osallistua samalla kamarikuorojen sarjaan, alarajana on juuri 12 laulajaa.

Tätä kilpailua silmällä pitäen on yhtyeen basso Ari Törmä säveltänyt englanninkielisen laulusarjan Unto us. Tekstit ovat vanhasta englanninkielisen raamatun käännöksestä, tosin osassa Under the Star on myös säveltäjä toiminut hieman tekstin kirjoittajana.
Uusi laulusarja oli kiinnostava ja on aina jännittävää kuulla uutta musiikkia, varsinkin kun tekijä on omasta piiristä. Laulusarjaa oli harjoiteltu kovin salassa. Lopputulos oli hieno, pääosin hyvin melodista ja kaunista musiikkia, jossa kuitenkin on välillä omat haasteensa. Muutamat ideat jäivät erityisesti mieleen. Esimerkiksi ensimmäisessä osassa nimeltä Prophecy on välillä hauska "pieni rumpalipoika-osio". Kuoron uudelleenjärjestely muutti hieman sointia, kuvista näkyy miten laulajat asettuivat. Viimeinen osa Good news ja sen Gloria-osuus sisältää ilmeisiä hittiaineksia.
Vivere aloittaa, taiteellinen johtaja antaa alkuäänet.
Kesken laulusarjan vaihdettiin asemia.
Arto, säveltäjä Ari ja Matti laulun lumoissa.

Jos bloggaaja on tehnyt joitakin virheitä nimissä, niin ensimmäinen kuuntelukerta voi sekoittaa pään. Huomasin että Mäntysalon Riku oli tuonut nauhurinsa paikalle. Toivottavasti saan kuulla sarjan uudestaan.
Kantaesityksen jälkeen siirryttiin kepeämpään osioon. Non Troppo Benen joulutango La Cumparsitan joulumietteitä on mainion riemukas pikkujoulujen aikaan sopiva laulu.
Joulutango istuu kvartetille ja uppoaa yleisöön
Värssyt lauloivat joulurokkeja. Näistä lauluista yhtye on jo tullut tunnetuksi vuosien aikana.
Naiset katsovat ihaillen kun basso-Juhan vetää humba-humba-humba-sooloa.
Myös mentori ja säestäjä Tiina Syksy on päässyt lavalle ja kuvaan.
Konsertti päättyi tunnelmalliseen, kaikkien laulajien esittämään tuttuun joululauluun Arkihuolesi kaikki heitä, jonka jälkeen oli hyvä lähteä joko kotiin joulua valmistelemaan tai jatkamaan iltaa.
Naisilla ei ole kansiot, mutta personaalliset tavat asetella kätensä
Illan työn sankarit. Tero ja Juha olivat lavalla jokaisessa laulussa!
Ari on säveltänyt ja sovittanut Kulkusille myös ennen, mutta kyllä Ari nyt lopullisesti on päässyt säveltäjien joukkoon! Todistus tässä alla.
Säveltäjiä.
Koska bloggaaja on joskus puuttunut hieman negatiivisesti käsiohjelmiin, niin nyt tulee kiitosta. Käsiohjelma oli tyylikäs ja informatiivinen.

Ei kommentteja: