keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Vahdinvaihto

Kulkusten kunniapuheenjohtaja Jouko "Jokke" Kerrola ja hänen vaimonsa Terttu Yli-Torppa-Kerrola lahjoittivat vuonna 1993 Kulkusten täyttäessä 75 vuotta taulun. Se annettiin Seniorikuoron johtajalle ukaasein, että kun johtaja lopettaa, niin se aina annetaan seuraavalle johtajalle. Taulun takana on johtajat merkitty; Markku Lulli-Seppälä, Mikko Kaikumäki ja Päiviö Kangas ja he ovat vuorollaan siirtäneet taulun eteenpäin ja vastaanottaja on kuitannut sen.

Aktiiviset Kerrolat tunnettiin muuten kuoromaailmassa nimillä "Herra ja rouva Kulkuset."

Taulu on grafiikkaa ja kuvaa Turun Aninkaistenmäkeä 1880-luvulla.

Päiviö Kangas oli joulun ja uuden vuoden Espanjassa ja ehti vasta nyt kuoroharjoituksiin. Tiistaina 18.1. oli vahdinvaihto ja Päiviö luovutti johtajan taulun Arjalle, uudelle johtajalle.



Tilaisuutta juhlistettiin harjoitusten kahvitauolla asiankuuluvasti lasillisella kuohuvaa juomaa.


Ensin emäntä Hilkka kaatoi sitä laseihin ja sen jälkeen johtajat skoolasivat. Huomatkaa, että vaikka muilla oli muovilasit, niin johtajat joivat kristallilaseista!


Ja sitten harjoittelemaan Kiiriminna-räppiä. Se oli useimmille ihan uusi tuttavuus, bloggaaja on kyllä ollut laulamassa sitä Sekakuoropäivillä Naantalissa vuonna 2005, joll0in Marjukka Riihimäki laulatti sitä koulutuksessaan. Kulkusista oli monta mukana, korjatkaa vuosiluku jos muisti vanhalla miehellä pettää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kuoronjohtajan vaihdos on mielenkiintoinen vaihe.
Yleensä on niin, että missä tahansa yhteisössä syntyy johdon vaihdoksen yhteydessä joksikin aikaa valtatyhjiö. Mitäs tyhjiö tekee - se alkaa nopeasti täyttyä. Uuden johtajan täytyy ottaa valta hanskaansa, muutoin syntyy omiin päämääriinsä pyrkiviä sivujohtajia. Tällaisia ilmiöitä saatetaan kuorossakin nähdä...