sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Elokuvia ja kulttuurihistoriaa



Pitkä viikonloppu, ulkona hirveästi lunta ja kylmää, kaunista tosin. Kotona lämpimässä voi katsoa elokuvia.

Nauhoitin John Fordin klassikkoja perjantaina ja katselin nyt. Toki olen nähnyt ne pari-kolme kertaa aikaisemminkin. Olen aina ollut vanhojen lännen elokuvien ystävä ja John Wayne on legenda alallaan. Ford ja Wayne takaavat elokuvanautinnon. John Fordin noin 60 vuotta vanhoissa lännen elokuvissa on lauluyhtye Sons of the Pioneers muutaman kerran laulamassa tunnussävelmän. Cowboymusiikkia, joka vie minut takaisin nuoruuteen ja jota ei juuri enää kuule. Yhtye oli suosittu 1940-luvulta 1960-luvulle asti. Se toimii kuulemma vieläkin, mutta alkuperäiset laulajat eivät edes enää ole yhtyeessä Senior Sons of the Pioneers, vaan laulavat enkelikuorossa John Lennonin, Elviksen ja monen muun kanssa.

John Ford kuvasi nämä filmit Monument Valley-laaksossa, Arizonan ja Utahin rajalla navaho-intiaanien alueella. Upeat maisemat.

Katselin myös eilen ohjelmaa, jossa David Suchet matkusti upeasti entisöidyllä Idän pikajunalla ja siinä kerrottiin pikajunan historiasta. Suchet oli samassa vaunussa, jossa se kuuluisa murha Agatha Christien romaanissa tapahtui. Murharouva matkusti junalla usein, olihan hänen miehensä arkeologi, joka työskenteli Lähi-idän kaivauksilla.

Murder on the Orient Express, Idän pikajunan arvoitus, on suosittu kirja, josta tehty uusi tv-elokuva tulee illalla. Telkkarin ääreen!

Kun Suchet oli ilman poirot-viiksiä, niin hän muistutti huomattavan paljon edesmennyttä isääni. Oikein hätkähdin.

Nyt välillä tekemään elokuvaruokaa. Clemenzan nuorelle Michael Corleonelle opettaman spagettikastikkeen innoittamana spagettia ja lihapullia tomaattikastikkeessa. Lihapullat maustan parmesaanilla. Italialaisella tietysti!

1 kommentti:

Harmaaparta kirjoitti...

Sons of the Pioneers on tunnettu esimerkiksi suurista hiteistään Cool Water ja Tumbling Tumbleweeds. Levyttivät myös, kuiten monet, monet muut laulun Ghost Riders in the Sky (suomeksi Aaveratsastajat). Netti on ihmeellinen, YouTubessa voi tutustua yhtyeeseen.