maanantai 17. tammikuuta 2011

Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa

Turku Åbo 2011. Euroopan kulttuuripääkaupunki. European Capital of Culture. Europas kulturhuvudstad.

Noin 350 laulajaa lauloi vuoden avajaisten suurkuorossa ja Kulkusista ja Seniorikulkusista oli tarkemmin laskien melkein 40 laulajaa mukana. Hieno suoritus.

Ryhmäkuvakin yritettin kulkuslaulajista saada aikaiseksi, mutta bloggaaja oli ottanut pikkukameran mukaan ja unohtanut miten salama laitetaan päälle. Ilman valoa kuva tärähti, ei saisi kuvaaja sen enempää kuin kuvattavatkaan liikkua. Olisi pitänyt varoittaa kaikkia. Näkee kuitenkin että meitä oli monta, vaikka kuulemma pari oli tässä vaiheessa vielä pukemassa haalaria päälle. Ei ole helppoa kun alla on paljon lämmintä vaatetta. Onneksi on sentään muutama muu kuva tarttunut aika hyvin muistikortille.


Keskiviikon harjoitukset ja perjantain kenraaliharjoitukset pidettiin ja taito kasvoi ja opittiin tietämään mitä meidän pitää tehdä. (Koska olimme telakan tiloissa melkein Aurajoen suulla ja vastapäätä Suomen Joutsenta ja lähellä Linnaa olisi kai näitä treenejä pitänyt kutsua kenraaliharjoitusten sijasta amiraaliharjoituksiksi?)

Suuri avajaispäivä oli 15.1.2011. Jo kun tulimme ennen kello 17 käveli koko matkan väkeä pitkin jokirantaa kohti Forum Marinumia. Meidänkin tunnelmamme nousi ja odotukset kasvoivat.


Vaikka esiin-tymisasuja eli telakan haalareita varten oli otettu mittaa jo keski-viikkona oli niiden päälle pukemisessa ja sovittamisessa kova homma. Todellisia miesten kokoja ei ollut (vain alle satakiloisille, "neuvolan vaa'assa punnittaville") ja niin bloggaaja ja joku muukin jäi ilman haalaria. Joku toinen taas melkein upposi omaansa.

Syy siihen miksi kuvat ovat kelta-sävyisiä on, että hallin valaistus oli tällainen. Tai ainakin kamera luki sen tällaisena enkä ole saanut sitä korjattua.

Taisivat ne kuoron tenorit aloittaa laulun ja kohta oli
monta laulajaa muistakin kuoroista harjoittelemassa. Kuvassa Matti nuotit kädessä ylhäällä ja kai se johti siihen, että häntä seurattiin. Minna on ihan eri kerroksessa.

Kohta kuului huuto "uudestaan" ja niin laulettiin taas uudestaan. Harjoitus tekee väsyneen mestarin.

Suurissa produktioissa on aina odottelemista. Niin nytkin. Onneksi löytyi juttukavereita ja kuviakin tuli otettua muistoksi. Joillekin jäi vain muistikuvia.

Bloggaaja siirtyi tässä vaiheessa ulos hallista. Siellä oli nimittäin alkamassa Aurajokisinfonia, jossa pitkin jokivartta kirkonkellot ja laivojen sireenit soivat sekä vielä Arma Aboan vanhat tykit jysäyttelivät paukkujaan. Tuonne telakan rantaan kuuluivat erittäin hyvin Boren ja erään vastarannalla olevan laivan sireenit. Eri korkeudella puhalsivat, alavireinen terssi välillä ja välillä joku toinen intervalli. Välillä kuului myös tykinlaukaus, mutta se oli pientä verrattuna siihen mitä myöhemmin tulemaan piti.

Tässä STX:n telakan tytöt ja pojat nauttivat sinfoniasta. "Pebat" ja Bore, sulava-linjainen höyrylaiva.

Kuvata piti myös ulkona torvien soidessa. Mutta torvet vain soivat, eivät ole kuvassa, tässä vain fiksuja ja tyylikkäitä laulajia.








Näissä kuvissa on monella oranssi pipo tai kaulahuivi tai vaikka käsivarsinauha. Oranssi on kulttuuripääkaupunkivuoden tunnusväri. Turku palaa.

Ja takaisin vielä harjoittelemaan. Vieläkin vaan Matilla ja Arilla nuotit kädessä. Kyllä ne nyt viimeistään pitää laittaa taskuun. Kuvasta näkee myös että Tuijan päätä ei palella. Kannatti varustautua kunnolla, kun ulkona oli - 17 astetta.














Tämän harjoituksen jälkeen Lehtovaaran Timo piti viimeisen äänenavauksen ja läpilaulun ja sitten marssimme paikoillemme. Välillä mentiin kovaa ja välillä seisoimme, odotimme ja palelimme. "Tulevat armeijan ajat mieleen" oli monien kommentti.

Show oli upea. Marssimme vuorollamme "kaltevalle pinnalle" ja lauloimme niin kovaa kuin jaksoimme. Matkaa vastarannan yleisöön oli paljon ja ämyrit joista CCA:n nauhoitus tuli olivat todella kovaa päällä. Oli kai väännetty nappulat "kaakkoon", niin että ääni oli kuulemma ihan särkynyt siellä Forum Marinumin puolella. Ei tainnut meidän hienoa live-lauluamme kuulla kukaan muu kuin edessämme lippuja heiluttaneet meripartiolaiset.

Lisäksi shown jälkeen saivat tytöt kuulla kännykässä, että kuoro näkyi vain takaa päin kun me marssimme ohi kameran. Sitähän valitettiin että oli niin paljon vaatetta päällä että linjat näyttivät leveiltä. Ikävää!

Pitäisi saada esittää laulu uudestaan. Olisiko Kulttuuripääkaupunki-vuodella myös päättäjäiset?

Loistava ilotulitus päätti esityksen. Kaikki altot eivät olleet ehtineet pois esiintymislavaltamme kun jo rupesi paukkumaan. Me näimme rannalta ilotulituksen todella hyvin lähietäisyydeltä ja kuulimme kunnon paukut. Korvatulppiakin jaettiin, mutta mahtoiko monikaan käyttää niitä, kädet korville välillä ajoi saman asian.

Matkalla takaisin telakkahalliimme kuvasin kuorossa mukana olleet entiset kulkusaltot Virpin ja Marketan. He ovat nyt mukana kulttuuripää-kaupunkivuoden ohjelmaan kuuluvassa Keski-ikäisten Hairissa. Kovin kehuivat ja mainostivat esitystä. Kerroin että olin viime keväänä Lontoossa katsomassa Broadwayn uusintaproduktiota joka siirrettiin Lontooseen. "Siellä nuoret ja nätit tytöt, niin mustat kun valkoiset tanssivat välllä tissit paljaana, joten taidan jättää nyt tämän väliin." Siihen nämä tytöt sanoivat, että tämä Turun esitys on ihan erilainen. Epäilemättä! Mietitään nyt vielä.

Oli ihanaa laulaa näin suuressa porukassa. Tunnelma, fiilis, oli hieno ja parasta oli mielestäni sellainen yhteisöllisyys joka syntyi näinkin lyhyessä ajassa. Seuraavan kerran saadaan laulaa näin suuressa porukassa varmaan laulujuhlilla Kuopiossa 2012. Vai miten on, oi suuri kuoro- ja festivaalipäällikkö Sirkku?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Avajaiset tuli katselluksi kotisohvalta. Syy oli pätevä: flunssa päällä ja ääni poissa. Perhettä edusti jälkikasvu, joka seurasi showta nosturin juurella jokirannassa. Tyytyväisiä olivat, vaikka eivät siihen kohtaan avajaiskuoron laulua kuulleetkaan. Ei heitä ollut pakkanenkaan häirinnyt johtuen naparetkeläisvarustuksesta. TV:stä katsoessa näki vain tasokuvan, mistä puuttui tärkeä taivasalla-elementti. Noin ison jutun järjestäminen ei ole pikku juttu ja kyllä Turku mielestäni selvisi siitä kunnialla.