tiistai 4. tammikuuta 2011

Elokuvaa ja sukuhistoriaa


Katselin hetki sitten sarjafilmiä The Pacific. Eli tämä "Taistelutoverit Etelämerellä". Kiitetty ja kiinnostava. Amerikkalaiset eivät ole suurilla resursseillaan joutunet säästämään räiskeessä tai paukkeessa.

Paitsi että olen kovin kiinnostunut historiasta, niin tämä kiinnostaa myös siksi, että äitini serkku haavoittui jalkaan näissä Etelämeren taisteluissa. En muista enää missä taistelussa ja millä saarella. Äitini Rauha-täti lähti ensimmäisenä suvusta Amerikkaan vuonna 1912, tapasi New Yorkin Brooklynissä Paraisilta olevan miehen ja meni naimisiin. Käytti muuten siellä nimeä Frida, aika hyvä keksintö. Hänen poikansa Rudy syntyi 1916 ja on nyt suvun vanhin elossa oleva sen jälkeen kun äitini kuoli 2009. Ikäeroa oli kaksi päivää äitini Kyllikin hyväksi.

Miten tämä liittyy Kulkusiin tai musikkiin?

Kun Rudy kävi täällä viimeksi 1990-luvulla annoin hänelle Kulkusten vuonna 1993 julkaistun levyn, sen, jossa on kukkaseppele kansikuvassa. Rudy piti siitä kovin, siinä oli sellaisia kansanlauluja, joita hän oli laulanut nuoruudessaan ja muuta suomalaista musiikkia, joka lämmitti amerikansuomalaisen mieltä. Hän kirjoitti siitä tultuaan takaisin Floridaan, että hän kuuntelee levyä (tai oikeastaan kasettia, heillä ei ollut cd-soitinta) usein.

Nyt hieman nuorempi vaimonsa kirjoitti joulukortissaan, että Rudy joutuu käyttämään rollaattoria ja että hän näkee huonosti, mutta kuulee hyvin ja musiikki on vielä rakasta. Hän lauloi aikanaan kirkkokuorossa, siskonsa lauloi komealla altollaan myös soolo-osia harrastajateatterin musikaaleissa. Musikaalisuus tulee äidin puolelta. Isäni sävelkorvaa ei voi kiittää, mutta hänellä oli loistava rytmitaju, ammatiltaan sähköttäjä!

Ei kommentteja: