maanantai 4. tammikuuta 2016

Senioritoimikunnan puheenjohtaja vaihtui

Sinikka Lumijärvi toimi ansiokkaasti seitsemän vuotta Kulkusten senioritoimikunnan puheenjohtajana eli siis käytännössä SenioriKulkusten puheenjohtajana. Hänen toimikautenaan on kuorossa tapahtunut paljon ja kuoron jäsenmäärä on suurin piirtein tuplaantunut. Kolme ulkomaanmatkaa sisältyy myös näihin vuosiin, joten puheenjohtaja on saanut tehdä runsaasti työtä ja päivät ovat olleet pitkät. Sähköpostiviestit ovat lähteneet kuorolle aikaisintaan keskiyöllä.

Sinikkaa juhlittiin jälkijoulukonserttien jälkeen.  Uusi puheenjohtaja astui vuoden vaihteessa remmiin.  Marja Tuohimaa valittiin puheenjohtajaksi ja hän lupautui myös jatkamaan sihteerinä.  Onnea Marjalle näissä hommissa.

Kiitospuhe
 
 

Uusi ja vanha puheenjohtaja skoolaavat.
Sinikka kiittää.

Sinikka sai kiitokset, laulut, lahjat, kukat ja halaukset. Maljat nostettiin paitsi Sinikan kunniaksi myös uuden vuoden kunniaksi. Juhlavuoden, kuoro täyttää 30 vuotta ja vuosi on täynnä toimintaa huipentuen 1.10 Sigyn-salissa pidettävään konserttiin.

Seniorit eivät laiskottele!

Ei kommentteja: