torstai 18. joulukuuta 2008

Kööriakatemia

Odotettu konserttipäivä koitti. Illalla tihkutti vettä ja ulkona oleva laaja screeni auton kyljessä odotti katsojia. Bloggerilla oli onni päästä sisälle saliin. Sali oli tupaten täynnä kuorojen kannattajia ja laulujen aikaansaamat reaktiot räjähtivät kuuluville. Yritin seurata esityksiä "painopisteenä on musiikin ilo ja Rautavaaran henkinen perintö" kuten ohjeeksi oli annettu. Rautavaarahan kertoi lauluillaan tarinoita, eikä ollut ihan helppoa valita omaa suosikkiaan esitysten joukosta. Lopulta löysin oman kärkikolmikkoni ja yksi heistä, lauluyhtye CARMENINAE päätyi tuomariston suosikiksi. Upeasti tämä kuoro kertoikin Kulkuriveljeni Janin tarinan. Kulkusten Rakovalkealla-esityksessä oli aito tunnelma ja kuoron tekninen osaaminen oli vakuuttavaa. Teemu Tommolan sovitus sopii kuoron repertuaariin ja tullaan varmaan kuulemaan muissakin yhteyksissä. Sovitus ei ole helppo, mieltä ilahdutti erityisesti hienot altolle kirjoitetut jaksot, jotka Kulkusten altto selvitti todellisella alttosaundilla. Tämä on vain bloggerin mielipide, mutta vakuutan, etten ainakaan tarkoituksella vedä kotiin päin.
KILPAILU JATKUU. Radiokuuntelijat saavat sanoa mielipiteensä tammikuun 10. pv:n radioinnin jälkeen. Äänestysohjeita löytyy Turun Radion verkkosivuilta.
Kulkuset, ystävät, sukulaiset ja mummon kaimat ottamaan kantaa ja äänestämään!

PS. "On se niin väärin" : täytyy opponeerata Kööriakatemian kuorovalintoja: iso kuoro kuten Kulkuset ei oikein toimi samassa sarjassa lauluyhtyeiden kanssa.

4 kommenttia:

Harmaaparta kirjoitti...

Konsertti oli hieno elämys, tunnelma lämmin ja pientä jännitystäkin oli ilmassa. Sitä paljon mainostettua urheilujuhlan tuntua.

Carmeninae ja Kulkuset olivat suosikkejani. Puolalanmäen musiikkilukion Chorus Juvenalis (koulussa "Juve") keräsi myös pisteitä ja sympatiaa. Nuoret tytöt laulamassa isoisän olkihatusta.

Erilaisten kokoonpanojen esityksiä on todella vaikeaa verrata toisiinsa. Carmeninaen rouvat (verkkosivuillaan kutsuvat itseään kuoroksi, ei lauluyhtyeeksi, huom. Marjaliisa K!) laittoivat koreografiat kehiin, kulkuslaulajat toivat herkkää tunnelmaa ja taidokasta sovitusta. Nämä olivat huippuja ja radiossa ei näy koreografia, joten saa nähdä mitä mieltä yleisö on. Radion äärelle ja äänestämään tammikuussa, pankaa sana kiertämään!

Melkein kaikilla kuoroilla oli joko koreografiaa, rekvisiittaa tai erikoista pukeutumista. Kulkusten tyyli oli tiukan asiallinen. Lapin tuntua toi vain Sadun revontulipuku, jonka Sirkku on tehnyt.

Eräs toinen kuoro lauloi muuten Sadusta. "Tuuli lauloi lauluaan, Sadun hohde peitti maan..."

Anonyymi kirjoitti...

Hieno elämys, samaa mieltä. Carmeninae muuten sanoo itseään lauluyhtyeeksi verkkosivujensa etusivulla (tarkistin asian). Mitäpä tuosta, hyvin lauloivat vetävän koreografian lisäksi. Melkoinen paketti, mutta ihan toisesta maailmasta kuin 40-päinen kuoro. Odotan äänestystä mielenkiinnolla.

Ama kirjoitti...

Jep. Carmeninae oli tosi jees, mutta toki ihan eri kategoriassa kuin kolme kertaa suurempi Kulkuset. Täytyypä itsekin vielä kuunnella Kulkusten sointi radiosta. Lavalta ainakin kuulosti ihan kohtalaiselta.

Harmaaparta kirjoitti...

Taisi viisas mennä vipuun eli muistin väärin. Ei kai se "emmentaler", vai mikä se nyt oli, vielä ole voinut iskeä? Tässä muistamani lause: "Piikkiöläissyntyinen 1986 perustettu lauluyhtyeestä kuoroksi kasvanut kokoonpano." Mutta tämä ei ole kotisivuilta, vaan esittelystä turuntori.com-sivustolla.

Toisaalta myös Kööriakatemia-sivuilla puhutaan kuorosta, Turun Sanomat kirjoittaa siitä juhlakonserttinsa aikana kuorona. Kokoonpanon kotisivuilla esitellään erästä laulajaa sanomalla että hän laulaa myös toisessa kuorossa.

Niin tai näin, hyvä porukka ja hyvä esitys!