keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Syyskokous

Sekakuoro Kulkuset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin Katedraalikoulussa tiistaina 27.11.2013. Läsnä oli noin 40 jäsentä. Kokous kulki juohevasti suuren yksimielisyyden vallassa. Hienoa, koska sekä isolla kuorolla että senioreilla oli harjoituspäivä ja esiintymisiä on tulossa.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin yhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Viitanen-Vanamo ja sihteeriksi yhdistyksen sihteeri Katariina Kärki-Susi. Sirkku valittiin myös Kulkusten puheenjohtajaksi vuodeksi 2013.

Puheenjohtaja ja sihteeri työssä.

Koko hallitus valittiin uudestaan ensi vuodeksi. Tyytyväisiä siis ollaan oltu toimintaan. Hallitus valitsee sitten ja kutsuu toimihenkilöt eli sihteerin, rahastonhoitajan, isännän ja emännän, joita ei siis valita yleisessä kokouksessa.

Senioritoimikunnan kokoonpanossa tapahtuu pieni muutoksia, tärkeimpänä että Leena Haulisto aloittaa uutena rahastonhoitajana.

Musiikkilautakunta jatkaa, ison kuoron äänenvalvojat jatkavat. Seniorit päättivät, että aikuiset ihmiset eivät tarvitse äänenvalvojia, mutta Kirsti Laine toimii kaikkien äänien läsnäolokirjurina.

Heli Ylikleemola on toiminut ansiokkaasti OK-opintokeskuksen yhteyshenkilönä ja jatkaa.

Molempien kuorojen taiteelliset johtajat jatkavat, mutta varalaulunjohtajissa tapahtui pieni muutos, Merja Heinonen on toinen SenioriKulkusten varalaulunjohtajista. Hän saikin saman illan harjoituksissa heti töitä.

Ison kuoron varalaulunjohtajat Tiina Syksy ja Ari Törmä vasemmalla ja oikealla ja SenioriKulkusten varalaulunjohtajat Tarja Tuula Koskinen ja Merja Heinonen keskellä.

Vuosi 2013 on juhlavuosi, Kulkuset täyttää 95 vuotta 4.1.2013. Ohjelmaa on runsaasti, koko yhdistyksen kaikkien kokoonpanojen konsertti Akatemiatalossa heti Nuutinpäivänä ja vuoden päättää joulujuhlakonsertti ja joulujuhla Kårenilla 14.12.

Iso kuoro matkustaa  kesäkuussa Tampereen Sävelen kuorokatselmukseen ja tasan puoli vuotta myöhemmin Krakovan adventti- ja joulumusiikkikilpailuun. Marraskuussa on kaksi konserttia 100 vuotta täyttävän Kilven Kuoron kanssa. Vanhukset siis yhdessä.

SenioriKulkuset konsertoivat omin päin jo Loppiaisena ja uudestaan maaliskuussa Vanhalla Raatihuoneella. Syyskaudella on myös oma konsertti ja pienempiä esiiintymisiä on lisäksi luvassa, muun muassa jo traditioksi muodostunut lauluisku kevätkaudella. Kolmas vuosi jolloin se toteutetaan, onhan se jo traditio, eikö niin?

Eturivissä vasemmalta Päivi Aitamurto, Anne Mäki-Järvelin ja Ulla Anttila.

Tässä kohtaa puheenjohtaja selvitti talousarvioa.

Tässä senioritoimikunnan sihteeri Marja Tuomiaho ja puheenjohtaja Sinikka Lumijärvi ovat keskittyneet asiakirjoihin, niin myös Eeva-Liisa Valkonen.

Puhuttiin netistä ja sekö veti Riku Mäntysalon mietteliääksi?  Seuraavassa pöydässä näkyvät Tero Vanamo ja Tarja Tuula Koskinen sekä selkä päin Ilkka Lindroos ja Heikki Karkke.

Kulkuset siirtyvät suuren yksimielisyyden vallassa juhlavuoteen. Odotusta on jo ilmassa. Vuosi tulee olemaan kiireinen ja täynnä hienoja tapahtumia. Kai asia on niin, että ilman kiirettä ei synny tuloksia, kyllä moni väittää että deadline on se joka tarvitaan juttujen valmistumiseen. 

1 kommentti:

Harmaaparta kirjoitti...

Blogggeri vanhenee ja muisti heikkenee. SenioriKulkusten sihteeri Marja Tuohimaa huomautti ystävällisesti, että hänen nimensä kelpaa eikä bloggerin tarvitse keksiä uusia sukunimiä. Se virhe on kuvatekstissä.