tiistai 17. huhtikuuta 2012

Yhteisharjoittelua Kuopioa varten

Kaksi iltaa on Naantalissa ollut Naantalin Laulajien, Kulkusten ja SenioriKulkusten yhteisharjoitukset. Kuopiossa laulettavat sekakuorojen yhteisnumerot on käyty läpi. Johanna Järvinen on johtanut hommaa tehokkaasti. Bloggeri on ainakin kovin tyytyväinen.

Valitettavasti kaikille matkaan lähteville eivät nämä päivät ole muiden yhteensattumien vuoksi sopineet, nyt eilen esimerkiksi Kulkusten viikonlopun kuoroleiri ja kulkuskuorojen omat harjoitukset taas tänään verottivat varmasti väkeä. Laulajia on kuitenkin ollut komeasointinen kuoro. Kaikille on myös antoisaa saada tavata laulujen ja kahvittelun ohessa muiden kuorojen laulajia.

Kiitokset Naantalin Laulajille ovat paikallaan. Järjestelyt ovat olleet hienot!

Jäämme jännittyneinä odottamaan lauantaita 26.5. Silloin vietämme koko päivän kello kymmenestä iltakuuteen Kristillisellä Opistolla. Harjoittelemme koko piirin porukalla yhteisnumeroita (Kiitoslaalu Kuopijolle raikukoon!) ja Maakunnat musisoi-tapahtumaa. Välillä syömme lounasta ja pidetään pienet tauot, joten saamme hienoa esimakua Kuopion laulujuhlista.

"Mää ole silloin taas paikall, tul sääki! Ja mää ota silloin kameranki fölii!"

Ei kommentteja: